perjantai 19. kesäkuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

JUHANNUSAATTO 19.06.2015

Istun keulatason päässä pelkässä t-paidassa ruskettuneet varpaat roikkuen kohti vettä. Koko meri aukeaa edessäni ja ympärilläni huikean sinisenä ja tyynenä, ei yhtään aaltoa missään, vain pitkä laiska Atlantin maininki heijaa venettä. Pantheran vauhti saa veden kohisemaan unettavasti molemmin puolin keulaa.

Istun yksin keulassa ja koko meri ja maailma on vain minun. Aurinko kimmeltää vedestä ja valkoiset poutapilvet peilautuvat tasaisesta merestä. Vasemmalla puolellani vilahtaa jotakin mustaa, parvi delfiinejä ohittaa veneen matkallaan jonnekin, välittämättä minusta mitään. Kaksi lintua lentelee vedenrajassa etsien syötävää.



Vastaan tulee erilaisia meduusoja, isoja vaaleanpunaisia portugalin sotalaivoja ryhminä sekä yksittäisiä pienempiä ruskeita meduusoja. Nyt tyynessä näen jopa niiden alapuolella olevat lonkerot. Juha on juuri keittänyt aamukahvia ja laittanut kuohuviinin jääkaappiin. Illalla on luvassa lettukestit kuoharin ja kermavaahdon kera.

Aurinkoista ja onnellista Mittumaaria ihan jokaiselle ympäri maailman:-)

1 kommentti:

  1. Terveisii Kotkasta.Kohta kokkoa katsoo.Hyvin tarkenee,kunhan pukeutuu!

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti viestiä, ruusuja, risuja, kysymyksiä, mitä vaan. Pyrimme vastaamaan, kun olemme netin äärellä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.