maanantai 30. maaliskuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

OLIPA KERRAN KUUBASSA 30.03.2015


LAASTARIA

Kävelemme marinasta kaupungille parin kilometrin matkan, emme ota polkupyörätaksia, emme hevoskärryjä emmekä edes tavallista taksia, "nos gusta caminar" on meidän vakiorepliikki kaikille kyydin tarjoajille (hulluja turisteja, tykkäävät kävellä!). Kävelyn palkaksi saan jalkaani kirvelevän hiertymän ja laastari/ensiapu/meikkipussi jäi tietenkin veneelle. Kyselen laastarin ostopaikkaa alkeellisella espanjan taidollani ja näytän varmuuden vuoksi jalkaa, vanhempi rouva neuvoo seuraavalle kadulle, siellä jossakin on kauppa, mutta puhuu samalla jotain optikosta ja tekee käsillään silmälasien kuvan. Seuraava katu onkin kävelykatu, jossa on paljon liikkeitä, mutta optikko/apteekkiliikettä emme löydä. Kysytään siis uudelleen seuraavilta rouvilta, jotka viittaavat ihan vieressä olevaan Farmaciaan. Farmaciassa näytän taas jalkaa myyjätytölle, si, curita siihen tarvitaan, mutta ei täällä myydä mitään sellaista, ainoastaan rasvoja ja purkeista päätellen myös nesteitä ja pillereitä. Tyttö yrittää neuvoa meille jonkin toisen mahdollisen ostopaikan, mutta tulee sitten siihen tulokseen, ettei niitä missään myydä tällä hetkellä. Kun tulemme ulos Farmaciasta ovat äskeiset rouvat ovella kysymässä, löytyikö laastaria. Ai ei, no tässä olisi, ja toisen rouvan tytär ojentaa kahta pientä laastaria minulle. Rouvat seuraavat laastarointia tyytyväisinä ja minä kiittelen kovasti kysyen vielä, maksaako tämä jotain -no ei tietenkään, hyvä jos auttaa!:-)






RAHANVAIHTOA

Kuubassa ei voi maksaa minkään muun maan valuutalla (paitsi marinassa euroilla sekä dollareilla), joten etsimme rahanvaihtopistettä. Kyselyn tuloksena kuulemme, että pankissa rahaa vaihdetaan, siis kaupungissa. Kaupungissa löydämme itsemme monen kyselyn jälkeen kadulta pienen konttorin edestä, tässä jonotetaan johonkin, ikkunassa on lappu, jossa on mainittu rahanvaihto (missään ei ole mitään pankkiin viittaavaa sanaa). Varmistamme vielä jonon viimeiseltä rouvalta, että täällä todella voi vaihtaa euroja. Lyhyen jonotuksen jälkeen pääsemme sisälle, tiskillä vaihdamme euroja Kuuban CUCeiksi (Convertible Peso), eli viralliseksi turistivaluutaksi, joka on arvoltaan lähes sama kuin euro. Yritämme kysyä virkailijalta, pärjäämmekö pelkästään näillä rahoilla vai tarvitsemmeko myös paikallisia pesoja, mutta virkailija pyytää meitä puhumaan vahtimestarin kanssa. Vahtimestari selittää meille sujuvalla englannin kielellä Kuuban kahden valuutan eron, paikallista pesoa (CUP) käytetään ainakin toreilla ja kauppahalleissa sekä joissakin valtion omistamissa ravintoloissa, myös bussissa maksetaan sillä, osassa kaupoista käytetään vain CUCia ja osassa CUPia. Hieman sekavaa, kun lompakossa on nyt kahta valuuttaa, joiden arvo on hyvin erilainen, kun 1 CUC = 25 CUP. Vahtimestari kertoo vielä, että meillä on myös lähellä marinaa rahanvaihtopiste.




PURJEENKORJAAJAA ETSIMÄSSÄ

Tänne Kuubaan tullessa huomasimme, että meillä on isopurjeessa pitkittäisrepeämä purjeen takareunassa (purje on uusi, juuri Suomesta lähtiessä ostettu, kummastuttaa repeämän ilmestyminen, näyttää, että purje on revennyt taitekohdasta) -mistä ja millainen purjeenkorjaaja täältä löydetään vai pystymmekö korjaamaan repeämän itse? Marinasta saamme paikallisen purjemaakarin nimen ja osoitteen, siis sinne kyselemään korjaustapoja. Kaupungilla ihmettelemme taksikäytäntöä, viralliset keltaiset taksit näyttävät kaikki olevan varattuja, mutta osassa tavallisen näköisiä henkilöautoja on taksitarra tuulilasissa. Pysäytämme yhden tarrallisen auton, varmaan 50 vuotta vanha jenkkityyppinen pyöreänurkkainen vihreä pakettiauto, jonka takaosaan on lisätty penkit molemmille sivuille matkustajia varten. Me pääsemme kuitenkin kuskin viereen etupenkille ja kuski suunnistaa osoitelapun mukaan varmistettuaan vielä reitin oikealta taksikuskilta. Auto kolisee ja rämisee, mutta eteenpäin mennään, tiessä on vain niin paljon monttuja. Useamman kyselyn jälkeen olemme vihdoin oikean varastorakennuksen edessä (kaupungissa on meidän mielestä hyvin suoralla viivoittimella vedetty selkeä asemakaava ja kadut on numeroitu järjestyksessä, on vain Calle xx ja Avenida xx, mutta ei se käytännössä niin selkeä olekaan). Täällä asuvat tavalliset ihmiset, vähän köyhemmät alkeellisimmissa oloissa. Kaduilla yleisin kulkuneuvo on hevonen rattaineen, rakennukset ovat vanhoja ja ränsistyneitä, kujilla kulkee vihannesmyyjiä työntökärryineen. Yksi selkeä ero on muissa maissa näkemiimme köyhempiin alueisiin, täältä puuttuu yleinen roskaisuus ja pask..suus. Taksikuskimme varmistaa, että olemme tulleet oikeaan paikkaan ja johdattaa meidät oikealle ovelle, jonka takaa löytyy purjemaakari Luicito verstaineen. Valokuvien näytön ja pienien kommunikaatiovaikeuksien jälkeen pääsemme yhteisymmärrykseen, että Luicitolla on liimaa, jolla voi ensin liimata paikan repeytyneen kohdan päälle ja sen jälkeen ommella siksakkia koneella paikan reunoihin. Hyvä, tulos on toivottavasti parempi kuin meidän korjausyritys pelkästään käsin ommellen. Tuomme siis purjeen huomenna aamulla tänne ja palkkaamme samantien taksikuskimme hakemaan meidät ja purjeen marinasta aamuyhdeksältä -toivotaan, että auto kestää. Nautimme taksikyydistä takaisin marinaan ja maksamme tämän päivän ajosta 10 CUCia (= noin 10 euroa).






sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

KUUBA 29.03.2015

Pari päivää Cienfuegosissa Kuubassa vietetty ja kaupungilla kävellessä olo on kuin olisi tipahtanut vanhaan elokuvaan. Suoria leveitä viivottimella vedettyjä katuja, kopsuttelevia hevosia kärryjensä edessä, paljon vanhoja amerikkalaisia autoja, polkupyörätakseja, upeita hyvin kunnossa pidettyjä vanhoja rakennuksia (myös rähjäisempää asutusta löytyy), erittäin ystävällisiä ihmisiä...












Tullessa emme ole saaneet edes ankkuria kunnolla pohjaan marinan edustalla, kun ensimmäiset viranomaiset kumiveneellään ovat jo vierellämme. Tulija on lääkäri/terveysviranomainen, joka suorittaa terveystarkastuksen eli mittaa meiltä kuumeen ja kyselee tietoja mahdollisista taudeista ja Afrikassa käynnistä (ei haittaa, että olimme käyneet Kap Verdellä toissa vuonna). Saamme terveen leiman papereihin ja luvan pudottaa keltaisen Q-lipun alas (aina uuteen maahan mennessä vedetään saalinkiin keltainen lippu, joka jo muinoin oli merkkinä mahdollisista taudeista, rutosta yms, nykyään lippu on useimmiten tullaamattomuuden merkki). Lääkärin jälkeen viranomaisia tulee lisää ja kaavakkeita täytetään paljon. Normaalien kysyttävien asioiden (aseet, huumeet) lisäksi papereihin tulee merkinnät mukanamme olevien vihannesten, hedelmien ja kananmunien määrästä, jopa kansainvälisten roskien määrä roskapusseina pitää ilmoittaa. Mistä tulemme (viimeiset kymmenen satamaa listataan ja Kolumbia herättää taas mielenkiintoa) ja mihin menemme, onko täällä veneeseen tulossa lisää matkustajia. Välillä käymme marinassa maksamassa viisumimaksut ja korvauksen kaikista täytetyistä papereista, reilu 100 euroa riittää. Samalla teemme myös sopimuksen marinan kanssa ankkuripaikan käytöstä, saamme maksaa 8 euroa/päivä siitä, että saamme olla ankkurissa, käydä marinan kylmässä lirusuihkussa, jättää Möhkömme (=kumiveneen) marinan hiekkarannallle (mihinkään muualle ei kumiveneellä saa mennä eli jos aikoo poistua veneestä, on pakko olla sopimus marinan kanssa!) ja jättää roskamme marinan roskiksiin. Maksureissun jälkeen palaamme veneelle ja saamme peräämme vielä yhden viranomaisjoukon, kuusi tullin miestä kahden koiran kanssa. Koirat tekevät hommansa nopeasti, ei mitään ilmoitettavaa heillä, ja miehet tutkivat muutamaa kaappia ja laatikkoa (suurin kiinnostuksen aihe on kaapista löytynyt ikivanha Nokian kännykkä ja portaikon lokerossa ollut munakello). Yksi miehistä kömpii takasviitin sängyn reunalle ja katsoo pari kaapin päällä olevaa koria, kunnes luovuttaa pahoinvoivana koko homman (lahdella tuulee ja vene rullaa aallokossa hieman epämukavasti). Meiltä kysytään vielä Kolumbiassa olosta, tekivätkö kolumbialaiset tarkastuksen veneeseen. Kerromme, että eivät tehneet, mutta Grand Caymanin tulli viihtyi veneessämme neljä tuntia purkien lähes kaiken auki löytämättä mitään -näiden miesten mielestä melko huvittavaa, koska heillä aikaa meni noin 20 minuuttia:-) Koko prosessi ankkurin laskun jälkeen kesti maksimissaan kaksi tuntia, jonka jälkeen meillä on leimatut passit käsissä ja lupa olla maassa 30 päivää, lisäaikaakin myönnetään toinen kuukausi, jos aiomme viihtyä pidempään.









Netti täällä ei toimi, tai vaikka jossakin hotellissa on periaatteessa toimiva netti, ei siihen tarvittavaa ostettavaa korttia ainakaan tällä hetkellä ole myynnissä, ehkä jonain päivänä, sanoi hotellin virkailijatäti. Tällä hetkellä yhteydenpito on siis satellittipuhelimen varassa (joka onneksi toimii, eli jenkit eivät ainakaan tällä hetkellä estä satelliittien toimintaa tällä alueella), saamme laitettua päivityksiä tänne blogiin ja meille päin voi myös laittaa viestejä (ohjeet löytyy kotisivuilta http://www.sy-panthera.com kohdasta "info".








tiistai 24. maaliskuuta 2015

TULLIN TERVETULOTOIVOTUS GRAND CAYMANILLE MAANANTAINA 23.3.2015

Yöllä nukuttaa hyvin, eilinen saapuminen Grand Caymanin George Townin edustalle meni iltapimeään. Poimimme merestä ensimmäisen löytämämme poijun, Pantheran keulaköydet poijussa olevan ranteen paksuisen koyden silmukasta läpi ja nukkumaan. Ihanaa nukkua hiljaisuudessa omassa sängyssä. Mikään ei heilu eikä moottori pörise:-)

Aamulla toteamme olevamme keskellä kahden taaksemme ankkuroituneen ison risteilijän "kuljeta kaikki tuhat matkustajaa maihin"-väylää. Siirrämme Pantheran hieman sivummalle matkaveneille varattuun punaiseen poijuun. Soitan satamaviranomaiselle eli Port Securityynn ja tiedustelen sisäänkirjautumismenettelyä, vastauksen mukaan joku tulee käymään veneellä ja antaa kaiken informaation.
Aamupuuron ja pitkän akateemisen vartin (=lähes kaksi tuntia) jälkeen kyselen asiaa uudelleen. Tällä kertaa saamme ohjeen tulla veneellä tullin laituriin. Tullin laituri löytyy ison päälaiturin ja ison kivikasan takaa (täällä suojellaan korallia, mutta onko viisasta jättää kivikasa keskelle jatkuvaa laiva/veneliikennettä?) niin läheltä rantahiekkaa, että tiedustelen vielä uudelleen tullista, olemmeko varmasti tulossa oikeaan paikkaan.

Tulli- ja maahantulomuodollisuudet hoituvat nopeasti ja mukavasti ja ihan ilmaiseksi:-) Aiemmin käytössä olleesta veneen sisätilojen moskiittomyrkytyksestäkin on luovuttu eikä kukaan edes halua tulla tarkastamaan venettä. Miksihän tänne edes piti tulla veneellä, miksei pelkkä ihmisten ja papereiden käynti olisi riittänyt?
Olemme jo irrottamassa Pantheran köysiä, kun laiturille tulee tullin virkamies, varmaan auttamaan meitä lähdössä? Mies kertoo olevansa vanhempi tullin viranomainen (selvästi Herra Virkaintoinen)ja haluavansa tehdä tullin tarkastuksen veneessämme, odotamme vain hänen virkaveljeään koiran kanssa. (Siitä vaan, saa meidät tarkastaa, eihän meitä ole Suomesta lähdön jälkeen missään tarkastettukaan, aina on riittänyt pelkkä papereiden esittäminen. )Odotellessa Herra Virkaintoinen tuijottaa mastoamme ja käy koputtelemassa sen kylkeen. (Kyllä, se on ontto.)

Virkaveli saapuu mustan jo eläkettä odottavan harmaapartaisen koiran kanssa. Koira taitaa olla aika tottumaton veneilijä, koska se joudutaan lähes nostamaan laiturilta veneeseen ja myös sitloodasta sisälle. Koira nuuskii aikansa ja Virkaveljen mukaan se merkitsee joitain paikkoja (kuten lattialla olevat Juhan haisevat sukat ja kengät). Joten seuraavaksi tarvitaan toinen koira, tehokkaampi ja paremmin opetettu. Nuori Tehokoirakaan ei tykkää veneistä, mutta saadaan pienellä houkuttelulla kannelle. Herra Virkaintoilija houkuttaa Tehokoiran sivukannelta katolle ja maston juurelle polkupyöräsäkin kautta (ei, ei meitä haittaa, että koiran kynnet raapivat liukasta maalattua kattoa). Koiraa katto ja masto ei kiinnosta, joten seuraavaksi siirrytään pienellä vetämisellä sitloodan kautta sisälle. Siellä koira kiertää Virkaveljen ohjaamana ympäriinsä, keittiöstä salongin kautta keulasviitin sänkyyn , matkalla sitä kiinnostaa pöydän alla olevan telineen viinipullosuojukset eli villasukat ja perillä sängyn perähyllyllä oleva päällystämätön tyyny (tottakai koira saa mennä meidän sänkyyn eikä haittaa, että se kauhaisee tyynyn suuhunsa). Paluumatkalla Tehokoira ihmettelee keittiön nurkassa laatikoston luona ja istuu paikoilleen käskettynä.

Kahden koiran näyttöjen jälkeen veneessämme alkaakin perusteellinen tarkastus. Pystyykö pöydän purkamaan (ei pysty tai emme ainakaan aio sitä tehdä), mitä sen alla on (no, viinipulloteline, kuten näkyy). Onko masto ontto myös täältä sisältä (ei masto edes jatku tänne sisälle, se on kannella seisovaa mallia, tässä sisällä on vain maston tukena oleva pilari, ja se on Led-valo siinä pilarissa). Sitten Virkaintoilijan katse osuu katossa olevaan tuuletusritilään, haa, ruuvimeisseliä sinnepäin (tuota, anteeksi, sitä ei voi avata sisältä, muuten ritilän väliin liimattu hyttysverkko hajoaa, ulkoa näkee koko rakennelman paljon paremmin). Virkaintoilijan silmissä näkyy iso epäilys, mitähän siellä on, kun ei saa avata. Juha näyttää ja irrottaa ulkona doradeboksin päällä olevan pronssisen raakkitorven, josta voi kurkistaa tuuletusaukolle, Virkaintoilijalle riittää lyhyt vilkaisu eikä kiinnostusta muihin samanlaisiin rakennelmiin. Seuraavaksi takaisin sisälle ja salongin kimppuun. Sohvista kaikki tyynyt pois ja yritys kurkistaa sohvan kansien alle (hetkinen, me voimme auttaa, osa kansista irtoaa ihan nostamalla, osaa saa raotettua ruuvimeisselin avulla, täällä on vesitankit, siellä on vesikone ja tyhjää tilaa). Keulasviitistä lentävät pois kaikki petivaatteet ja patjat (ai kannelle, ei käy, sen jälkeen ne ovat ihan suolassa -hyvä on, laitetaan takasviittiin). Keulasviitin perältä löytyy etuseinästä epäilyttävä peitelevy, mitä sen takana on (pelkkää tyhjää tilaa rakenteissa ankkuriboksin ja tämän makuutilan välissä, mennään kannelta katsomaan). Keittiössä Virkaintoilija aukoo laatikoita (anteeksi, otetaan ne kaikki näkyville pöydälle, siinä niitä pääsee tutkimaan hyvin ja laatikoiden taakse jäävään tyhjään tilaankin voi kurkistaa). Laatikosta löytyy monta purkkia mausteita (joo, me tykätään kokata). Mitä tämä valkoine jauhe muovipurkissa on (leivinjauhetta, ostettu Kolumbiasta tai Curacaolta), entäs tämä toinen purkillinen (taitaa olla kuivahiivaa)?? Osa maustepurkeista on peräisin Suomesta, pitkään Virkaintoilija tutkii Kaneli-pusssia ja sen tekstiä (osaakohan hän suomea vai ruotsia?)

Väkeäkin tarvitaan lisää, oikein huumeyksiköstä, Neiti Miksi-tänne-piti-tulla ja Herra Yritän-olla-virallinen saapuvat paikalle, koirat ovn onneksi viety jo pois kuumasta veneestä. Huumeyksikkö suorittaa leivinjauheen tarkastuksen, kummallisen väristä jauhetta, normaalisti leivinjauhe on valkoista, tämä on kellertävää (jaa, en tiedä, mitä ne Kolumbiassa laittavat siihen, mutta kakkutaikinaan olen sitä laittanut). Testin mukaan jauheessa ei olekaan mitään epäilyttävää (kumma juttu). Lääkekaappimme sisältö kiinnostaa, mitä tämä nämä Idophilus-kapselit ovat, entäs nämä tabletit (maitohappobakteereja, kuten jogurtissa, ja ne toiset ovat pahoinvointipillereitä). Esitämme myös ISON lääkelaatikkomme ihan oma-aloitteisesti. Mistäs tämä laatikko tuli (no siitä kaapista, mihin herra jo katsoi), mistä nämä on hankittu ja mitä nämä ovat (Suomesta ihan laillisesti, särkylääkkeitä, antibiootteja ja kaikkea, mitä tarvitaan parin vuoden reissulla). Lopulta laatikon sisältö ei edes kiinnosta, riittää kun Herra Yritän-olla-virallinen tutkii päällimmäisenä olevat piilolinssipaketit ja nostaa paria lääkepakettia.

Virkaintoinen muistaa taas maston ja puomin, koputtelee ja ihmettelee, onttoja ovat . Näkeekö mastoon jostakin (kyllä, maston päässä on pieni reikä teräshatun sivussa, sinne voi kiivetä, meillä on tikkaat tässä maston kyljessä). Näkeekö sinne veneestä sisältä (ei näe, masto ei mene katon läpi, mutta täältä kannelta maston alapäästä voi kurkistaa samasta aukosta, josta kaikki sähköjohdot kulkevat, jos teillä sattuisi olemaan joustava kamera ohuen putken päässä) . Virkaintoinen yrittää kurkkia puomin sisään mastonpuoleisesta päästä, Juha kääntää puomin sivulle, että Herra näkee paremmin. Voiko tämän puomin toisessa päässä olevan teräspannan irrottaa (ei voi, puomi on siihen kiinnitetyn köyden varassa ja koko mastosysteemi vaatii, että panta ja puomi ovat paikallaan). Virkaintoinen raapii päätään ja ihmettelee, masto ja puomi ovat TODELLA epäilyttäviä. Herra soittaa välillä johonkin ja antaa meidän ja veneen tarkat tiedot eteenpäin (taitaa kyllä Suomen maistraatissa olla jo yö, jotta veneen rekisteröintitietoja voisi tarkistaa). Muut virkailijat osallistuvat myös maston ihmettelemiseen Virkaintoisen johdolla (tässä on hammaslääkärinpeili, tällä näkee edes jotain sinne puomin sisään) ja niin Virkaintoinen tihrustaa puomiin peilin ja taskulampun avulla (jos teillä olisi kamera, sillä näkisi hyvin, ai teillä ei ole kameraa, no ehkä vaikka kaupungin viemärityöntekijöiltä löytyisi kamera...) Kuinka iso aukko maston sisällä on, mitä siellä on (reilu aukko, joka on täynnä siellä sisällä kulkevia sähköjohtoja).

Sitten Virkaintoinen muistaa keulasviitissä olevan Epäilyttävän peitelevyn ja kömpii sängylle ruuvimeisselin kanssa (tässä olisi sähköinen ruuvinväännin, saa lainata, ole hyvä). Onko näiden kattolevyjen takana tyhjää (kyllä, rakenteessa olevat muutaman sentin kolot). Virkaintoinen hikoilee (tarjoamme talouspaperia avuksi) ja purkaa kattolistoja irti (jos irrotat nuo, putoavat kaikki kattolevyt alas). Virkaveli yrittää vähän rauhoitella, jos otetaan vaan tämä päätylista ja kurkistetaan sen raosta. Sitten peitelevyn kimppuun, haa, täällähän on tyhjä tila takana (niin on, veneessä on paljon aukkoja ja koloja, johtuu vähän niin kuin rakenteesta, siellä aukon takana on ankkuriboksi). Virkaintoisen komentamana Virkaveli menee kannelle katsomaan, mikä on ankkuriboksi (tänne menee ankkurikettinki), kuinka syvä se on (reilu puolimetriä, siellä on tätä haisevaa limaista ruosteista painavaa ankkurikettinkiä 70 metriä), Virkaveli ei ole halukas tyhjentämään kettinkiä boksista, vaikka Virkaintoinen kuinka sisältä häntä ohjeistaa (jos vedätte kettingin laiturille, voisimmekin merkata siihen uudet pituusmerkinnät poiskuluneiden tilalle).

Aikaa kuluu, kun virkaintoinen jatkaa hommiaan kaappien ja laatikoiden kimpussa, aukoo Juhan auttamana lattialevyjä, muut jo huokailevat keskenään Virkaintoisen innokkuutta, Neiti Miksi-tänne-piti-tulla kyselee, kauanko nämä ovat täällä olleet ja juttelee kanssani meidän reissusta ja muusta tavallisesta. Neiti myös kyselee, haluaisimmeko käydä syömässä lähellä olevassa ravintolassa (kiitos vaan, haluamme teidät ulos täältä ja päästä rentoutumaan, tämä ei ole kovin mukava tervetulotoivotus teidän saarelle, jossa ajattelimme rentoutua muutaman päivän). Jossain vaiheessa Virkaintoinen selittää, että tarvittaessa he voivat nostaa veneen kuiville ja ajaa sen jonkin skannauslaitteen läpi, siis jos on tarvetta (no, mehän voidaan vaihtaa samalla uusi sinkki, tarkastaa pohjaa ja putsata potkuri näkeistä).

Neljän tunnin tutkimisen jälkeen iltapäivä on pitkällä, taitaa tullin työaika olla loppumassa. Virkaintoinen pyyhkii viimeisen kerran hikeä ja luovuttaa, vaikka iso osa venettä on vielä tutkimatta. Hän tarjoutuu laittamaan tavaroita paikoilleen (olin pariin kertaan kysynyt, tuleeko heidän jälkeensä siivousryhmä, pyydämme kuitenkin vain heitä poistumaan, tiedämme itse paljon paremmin, mihin mikäkin kuuluu). Kysyn, tekevätkö he tällaista useinkin. Kyllä riippuen veneiden määrästä, vähintään kerran viikossa (siis maanantai oli näköjään ihan väärä päivä olla kirjautumassa sisään, viikon alku vasta ja jos veneitä ei tulekaan enempää, tällä hetkellä tällä lahdella on kolme purjevenettä). Kysyn, onko meidän edellinen pysähdyspaikkamme Kolumbia se syy, miksi juuri meidät ratsattiin, vastauksen mukaan tämä on ihan rutiinitoimintaa eikä liity kyseiseen maahan (jos kulkee veneellä reittiä Kolumbia-Panama-Kolumbia, jättää menemättä suoraan Kuubaan, vaan pysähtyy yllättäen Cayman Islandsille ja sattuu vielä omistamaan puumaston ja -puomin, saattaa olla paras ehdokas “rutiinille”). Lopulta koko joukko kättelee, kiittelee yhteistyöstä, Virkaintoinen varmistaa, ettemme aio tehdä valitusta, kun tavarat jäivät meidän laitettavaksi (olimme koko ajan hyvin yhteistyökykyisiä, ymmärsimme heidän tekevän työtään, näytimme joitain avattavia lokeroita, olisimme tarjonneet juotavaa ja välipalaakin, samalla kuitenkin kerroimme, että olemme todella väsyneitä lähes neljän päivän merimatkan jälkeen emmekä pidä tällaista kohtelua kovin tervetulo-henkisenä, pystyimme koko ajan mukavasti keskenämme puhumaan suomeksi ilman ymmärretyksi tulemisen vaaraa, tsemppasimme toisiamme olemaan kohteliaita, vaikka Juhakin maailman rauhallisempana ihmisenä alkoi jo menettää hermojaan veneen purkamisen edetessä).

JOS me olisimme huumeiden tai aseiden salakuljettajia, olisi Pantherassa monta mukavaa piilopaikkaa, joihin ei nyt edes vilkaistu. Veneen pyöreän muodon takia kaikki sisäpinnat on verhottu jollakin ja siellä takana tai alla lienee tyhjää, takasviitin sängyn alla sitä tilaa onkin, siellä olevat diesel-tankitkin voisivat olla täynnä vaikka mitä, nyt sinne eikä moneen muuhunkaan paikkaan edes katsottu, myös kamiina ja sen piippu saattaisi sisältää monta kiloa jauheita:-)

Ensimmäinen päivä tässä maassa kului siis ikimuistoisella tavalla. Meitä häiritsi eniten Herra Virkaintoisen asenne meitä suuria rikosepäiltyjä kohtaan. Hän ei varmaan missään vaiheessa ymmärtänyt olevansa meidän KODISSAMME.

Kun palaamme Suomeen, menen Biltemaan, ostan taipuisan putkikameran ja lähetän sen terveisten kera tämän saaren tullilaitokselle, että voivat jatkossa oikeasti varmistaa, ettei veneessä ole huumeita -mehän jatkamme tämän lastimme kanssa eteenpäin kohti Eurooppaa:-)


Täällä ankkurointi on kielletty, koska korallia halutaan suojella. Kaikki veneet kiinnittyvät poijuihin, joita pitävät paikallaan meren pohjaan ankkuroidut betonimöykyt. Vesi on todella kirkasta, tässä veneen alla on vettä 10 metriä ja pohjalla olevat korallit näkyvät pinnalle asti.

Vasemmalla tullin laituri, josta emme ihan ehtineet lähteä karkuun ennen tehotarkastusta.

Ranta on rakennettu tristeilyturisteille, on jalokivikauppaa, merkkivaateliikettä ja parfyymipuoteja, mutta ei yhtään ainoaa puotia ruuan ostoon, lähin supermarket löytyy vasta parin kilometrin päästä.

Tällä kertaa ankkurissa vain kolme isoa risteilijää ja yksi vähän pienempi purjelaiva, parhaimpina/pahimpina päivinä laivoja on paikalla 6-7. Ihan suomalaisseurassa olimme, koska vasemman reunan M/S Independence of the Seas on rakennettu Suomessa, samoin kuin osa oikean reunan  Carnival Cruise Line varustamon laivoista. Laivat tulevat paikalle aamuisin ja pienet yhteysalukset kuljettavat joka laivasta 1000-2000 ihmistä rannalle, iltapäivällä sama kuljetusrumba pyörii takaisin päin.

Sataman toimintaa katseltuna huonon ja kalliin hamppariravintolan terassilta (kaksi hampurilaista ja kaksi cokista noin 40 euroa). Muutenkin tällä saarella kaikki näyttää olevan kallista, Suomen prismoissa on paljon halvempaa kuin täkäläisessä supermarketissa.

Kalatorin rauhallista tunnelmaa.

Tällä saarella elää sininen iguaani, mutta ehdimme näkemään vain tämän yksilön.

Kukkojen kieunta kuului veneelle asti mitä kummallisimpiin aikoihin ja arvatkaa, mistä ne kukot löysimme.....ison supermarketin parkkipaikalta:-)

Kerrankin auringonlasku ilman pilviä!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

Trombeja Karibianmerellä lauantaina 21.3.2015


Nyt on vihdoinkin purjehdittu reilun tunnin ajan, ihana hiljaisuus yli kahden vuorokauden koneella pöristelyn jälkeen. Istumme takaterassilla nauttien pelkästä aaltojen ja tuulen suhinasta, Panthera kulkee noin viittä solmua tasaisessa meressä. On poutapäivä, taivaalla pilvimuodostelmia. Tuuli nousee vähän, tuoko yläpuolella oleva harmaa pilvi sadetta? Juha tekee lähtöä sisälle jotakin hakemaan, kun katseeni osuu taivaalle. "Mikä tuo kummallinen muoto on pilvessä?" Samalla, kun sanon asian ääneen, ymmärrän, mikä se voi olla. Juha sanoo lyhyesti: "Nyt voi olla ongelmia." Takanamme olevasta pilvestä roikkuu tumma reunoiltaan vaalea "putki" alaspäin, ihan liian lähellä meitä. "Putki" laajenee nopeasti ja yltää lähes veteen asti. Tornado? Trombi? Jotakin, mitä ei kuulu olla!

Nyt nopeasti purjeet alas ja kone käyntiin autopilotin ohjaamana. Kone tietysti päättää sammua muutaman kerran, kuten se on tehnyt aiemminkin tällä legillä. Muutama uudelleen starttaus saa sen pysymään käynnissä. Keräämme kannelta kaiken irtonaisen sisälle veneeseen tai kiinni kannelle, köydet kiinteiksi nipuiksi. Sisäänkäynnin luukku lähellä valmiuteen. Jos tuo pyörremuodostelma tulee päälle, menemme sisään, laitamme luukun kiinni ja odotamme siellä turvassa, mitä tapahtuu.

Hoidamme kaiken vauhdilla ja vahdimme samalla taivasta. Pilvestä pistää alaspäin toinenkin kapeampi piikki. Panthera vie meitä koko ajan eteenpäin automaattiohjauksella ja pilvimassa piikkeineen alkaa vähitellen jäädä reilummin taaksemme. Taivaanrannassa on kuitenkin kehittynyt leveä alareunastaan tumma pilvialue, josta kehittyy edelleen piikkejä alas mereen. Istumme sitloodassa seuraten tilanteen kehittymistä, noin tunnin kuluttua pilvet ovat jääneet riittävän kauas taivaanrantaan ja vaalentuneet samalla. Uskallamme taas nostaa purjeet ja sammuttaa koneen. Hämärä ja pimeä tulee parin tunnin kuluttua, pilviä on edelleen taivaanrannassa, mutta kaikki on normaalia. Purjehdimme jopa puolille öin, jolloin tuuli loppuu ja joudumme taas käynnistämään koneen.

Taas olemme yhtä kokemusta rikkampia, mutta tämän lähemmäs trombia/tornadoa/mitä-lie-pyörremuodostelmaa emme halua. Onneksi kaikki tapahtui päivällä -liittyykö trombit jotenkin lämpöön ja aurinkoon vai voiko niitä olla myös yöllä? Onneksi rintama oli takanamme ja edessämme kulkusuunnassa oli ihan kirkasta. Emme halua tietää, mitä tapahtuu, jos "putki" osuu ihan kohdalle. Tämän jälkeen vahdimme entistäkin tarkemmin pilviä.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

Moottorointiretkellä Karibian merellä kohti Kuubaa.

Aurinko paistaa,on lämmin, meri on rauhallisen sininen, tuulee 5-7 m/s. Ihanteellinen purjehdussää?? Olisi, jos olisimme menossa etelään, vaikkapa takaisin Kolumbian Santa Martaan:-) Mutta pohjoiseen on täysin vastatuuli, prkle!!! Sääennusteet lupasivat koillis/itätuulta, joka kääntyy kokonaan itään. Niinpä niin, lupasivat kyllä -mihin voi lähettää reklamaation toteutuksesta? On tuuli aina välillä vähän kääntynytkin, enemmän pohjoiseen. On siis ulkoilutettu purjeita ja pöristelty moottorin voimalla eteenpäin reilu kaksi vuorokautta, ajoittain kryssitty eli tehty siksakkia, kun tuuli on tullut suoraan nenään. Ihanaa matka"purjehdusta".

Kannella tarkenee, kun aurinko lämmittää, ainoastaan yöllä täytyy jo vetää pitkää hihaa ja punttia päälle, ollaan siis menossa viileämmille seuduille vähitellen. Sisällä ei palele edes yöllä, lämpömittari näyttää noin 40 astetta jatkuvasti, koska moottori lämmittää myös ympäristönsä. Kalaa ei olla vielä saatu. On toski yritetty, mutta meren pinnassa on paljon rehua, siis jotain rakkolevää, joka tarttuu koukkuun isoina ryppäinä. Tällä reitillä on ollut aika hiljaista, muutamia rahtareita on nähty ja yksi poikittain kryssivä purjevene.

Aiomme pysähtyä matkan varrelle osuvalle Cayman Islandille huilaamaan, odottamaan parempaa tuulta ja tankkamaan polttoainetta. Grand Caymanin pääkaupungin Georgetownin edustalla pitäisi olla veneilijöitä varten kiinnittymispoijuja, sinne siis. Matkaa on reilu 180 mailia, joten perillä ollaan huomenna iltapäivällä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kohti Kuubaa, vihdoinkin!

Tasan kolme viikkoa on pääharrastuksena ollut oleminen, ei kiirettä mihinkään, ei mitään pakollisia turistinähtävyyksiä, kaikkina päivinä ei ollla edes vaivauduttu veneeltä maihin. On syöty, juotu, uitu, snorklattu, luettu, vähän kävelty. Nautittu olosta maailman turvallisimmalla saarella (rikoksia kuulemma nolla ja poliiseilla ei mitään tekemistä). Stressi taitaa olla tuntematon käsite paikallisten asukkaiden parissa (veneilijä ehkä välillä vähän stressaa sääolojen surkeutta). Pantheran matkatoimisto todella suosittelee tätä saarta täydelliseen mitään tekemättömyyteen:-)

Saaren päälaituri, johon kaikki tarvikkeita tuovat pikkurahtarit ja saarten väliä liikennöivä katamaraani kiinnittyvät. Saarelle pääsee vain naapurisaaren San Andrean kautta joko lentäen tai katamaraanilla -tai omalla veneellä:-)

Tällä saarella on ennen meitä käynyt kolme suomalaista venekuntaa ja nyt lahdella on samaan aikaan kaksi venettä, joiden peräpeilissä lukee Helsinki. Tänään kirjauduimme samaan aikaan ulos maasta agentti Bushin toimistolla ja huomenna aamulla otamme yhteislähdön kohti pohjoista. Reittimme erkanevat taas hetkeksi, kun Jerryn Moodi miehistöineen suuntaa Hondurasin saarille ja me otamme tavoitteeksi Kuuban. Matkaa Kuubaan on plotterin mukaan 552 mailia eli noin 1000 km ja aikaa menee noin 5 vuorokautta. Keli merellä on lähes ihanteellinen pitkän kovatuulisen ja isoaaltoisen jakson jälkeen, luvassa on 4-6 metriä tuulta lähes idästä eli meille sivutuuli ja aallon korkeus vain 1-1,5 metriä. Ainoa huolemme on tuulen loppuminen kokonaan, jolloin voimme tarvittaessa pysähtyä Jamaicalle tai Cayman Islandsille odottamaan uutta tuulta.

Odottamassa Immigrationin virkailijaa leimaamaan passejamme agentti Bushin toimistolla.

Sormenjäljillä varmistetaan, että lähdössä on sama kaveri, joka tuli tänne kolme viikkoa sitten. Tälle saarelle on lähes mahdoton muuttaa asumaan, jollei satu omistamaan täältä sukua tai löytämään täältä aviopuolisoa.


Mehän olemme nyt käytännöllisesti katsoen kotimatkalla, jota kyllä riittää vielä ainakin 12000 kilometriä. Aikaa kuluu myös useampi kuukausi, koska purjeveneen vauhti ei parhaimmillaankaan yllä polkupyörän nopeuteen, mutta merihän jäätyy seuraavan kerran vasta myöhään syksyllä. Reitti tulee kulkemaan jostakin Kuuban tai Dominikaanisen tasavallan tienoilta Bermudalle, Azoreille ja sieltä Eurooppaan. Mutta nyt ensin Cienfuegos Kuuban etelärannikolla!

Ps. mereltä laitamme lyhyitä päivityksiä taas Facebookiin ja tänne blogiinkin saattaa jotain ilmestyä. Kuuban rannikolle päästyämme ovat yhteydet ihan arvoitus, mutta aika näyttää senkin.




















kkkkk

Message from: Maiju Suurnäkki

Testiviesti sähköpostilla 18.3.2015

Huomenna lähdetään Providenciasta kohti Kuubaa:-) Meri on rauhoittunut ja tuuli pitäisi olla suunnasta NE-E, eli idän puolelta, joka sopii meille enemmän kuin hyvin -suurin huoli on, että tuuli saattaa tyyntyä liikaa, mutta sitten ajellaan koneella, tai pysähdytään Jamaicalle tai Cayman Islandille odottamaan uutta tuulta. Tämä on kummaa seutua, joko tuulee miljoonaa tai sitten ei ollenkaan, purjehdi siinä sitten!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kuvapäivitys Isla de Providencia maaliskuu 2015

Tasan kaksi viikkoa sitten saavuimme kahden saaren välissä olevaan lahteen. Pudotimme ankkurin heti vihreän poijun jälkeen pohjaan ja tässä olemme pysyneet siitä asti. Meidän oikealla puolella on Isla de Providencia ja vasemmalla puolella pieni tietön Santa Catalina. Tuuli on puhissut koko ajan vähintään 10m/s, mutta Panthera on pysynyt paikallaan ankkurin varassa -kuinkahan tiukassa ankkuri on pohjassa, kun tästä joskus pitää lähteä?

Valaistu poiju on yölläkin hyvä kiintopiste, josta voi tarkastaa, että olemme pysyneet paikallaan. Lisäksi pidämme tabletissa ankkurivahtia, joka hälyttää, jos sijaintimme muuttuu liikaa.

Tälläkin saarella on vaikuttanut 1600-luvulla kuuluisa merirosvo ja kaapparikapteeni Henry Morgan, jonka muistoksi täällä on nimetty monia paikkoja mm  Morganin pää, perse.aarre. linnoitus... Me olemme kulkeneet Henryn jalanjälkiä tai oikeastaan vanavettä, koska Henry oli pitänyt myös Panaman Portobeloa tukikohtanaan.


Morgan´s Ass eli Morganin perse, siis tuo kallionhalkeama:-) Meidän koti ensimmäinen laiva oikealta.

Morgan´s head eli Morganin pää.
Santa Isabel, saaren ainoa kaupunki, suoraan edessä.

Oikealla kaupungin laituri.

Tähän mennessä kai ainoa satamalahti, missä on kunnollinen laituri kumiveneille, yleensä veneet vedetään mihin lie pöpelikköön tai asiakkaita odottavan ravintolan laituriin.

Santa Catalina on pieni saari aivan Providencian vierellä. Saaria yhdistää Rakastavaisten silta, joka on vain jalankulkijoille, yhtään autotietähän saarella ei edes ole.






























Santa Catalinassa oli menossa laituriurakointi. Muutenkin saarilla oli paljon aktiivista toimintaa. 

















Niin matalaa, että loppumatka tultiin meloen,


Santa Catalinan oma Pyhä Neitsyt



Santa Catalinan Fort Bay-rannalla grillibileet kaikkien kuuden venekunnan voimin.


















Morganin pikku pyssy



Providencian saari on todella pieni. Saaren ympäri kiertää saaren ainoa tie, matkaa tulee 20 kilometriä. Autoja on vähän, mutta lähes kaikki taitavat omistaa jonkinlaisen mopon. Mekin vuokrasimme skootterin pariksi päiväksi ja ajelimme tukka putkella ympäri saarta -ainoastaan poliisit käyttävät kypärää:-) Värejä täällä ainakin osataan käyttää ja muutenkin luovaa silmää esim bussipysäkkien teossa.






Kirjaston bussipysäkki








Tulossa kuivattua kalaa:-)




Manchaneel Bay saaren eteläpäässä



Kaikki saarella ovat avoimen ystävällisiä. Nämä pojat tulivat pyytämään, että Juha sitoisi siimalangan tiukasti kiinni kalikassa olevaan naulaan. Kalikan käyttötarkoitus jäi arvoitukseksi:-)


Dieselin-hakumatkalla tultiin tähän asti Möhköllä, sitten kävellen huoltsikalle puolisen kilometriä, josta raahasimme neljä 20 litran kanisteria vanhoilla kaljakärryillä rantaan.


Kiipesimme myös saaren korkeimmalle vuorelle The Peak, noin 350 metriä merenpinnasta. Puuskutimme ylämäkeen peltojen ja viidakon läpi lähes kaksi tuntia, ajoittain polku haarautui ilman viittoja, mutta polkua kulkeneiden hevosten paskakasat olivat paras tienviitta.