keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

LOPPUMATKA MERELLÄ BAHAMA-BERMUDA 27.5.2015


KALAJUTTU

Olemme melkein jo luopuneet toiveesta saada kalaa tällä legillä, taitavat kalat olla kadonneet syvemmälle mereen lämpimästä pintavedestä. Viehettä on uitettu veneen perässä yötä päivää, ainut saalis ovat olleet runsaat merileväkasat, joita on poistettu koukusta säännöllisesti. Vihdoin Juha päättää vaihtaa uuden käyttämättömän vieheen jo kuluneemman tilalle. Viehe on selvästi isompi, ei siihen ainakaan ihan pikkukala iske.

Lauantai-iltana kela pärähtää, jaa... taas lisää ruohoa?? Siima alkaa juosta kelalta vauhdilla, ei taida ollakaan ruohotupsu. Juha saa pysäytettyä kelan ennen kuin koko siima on meressä, mutta takaisin kelaus ei onnistukaan. Nyt on jotain isoa koukussa! Vapa taipuu, jotain painavaa on perässä. Kala (kuinka iso?) vai jotain rojua merestä? Juha pitää siimaa tiukalla ja väsyttää saalista, noin puolen tunnin hidas kelaaminen saa siiman lyhenemään ja saaliin lähestymään venettä. Lopulta vedessä vilahtaa jotain sinisen mustaa, mikä tuo on? Hai? Otan varmuuden vuoksi jo videokuvaa, onpahan jotain näytettävää, jos saalis karkaa. Kala näkyy nyt selvästi, ei se hai ole, mutta kummallinen raitakala. Raitaotus yrittää vielä pyristellä ja kiepsahdella, mutta koukku ja siima pitää.

Millä tuo saadaan ylös, mahtuuko se sitloodaan, onko se syötävää lajia? Juha jatkaa otuksen väsyttämistä veneen vierellä ja minä haen kalakirjan...joku makrilli se voisi olla...ei ainakaan barracuda...eikä hai...siis RUOKAA...ylös vaan. Yritän etsiä kalakoukkua peräboksista, mutta emmehän me ole sitä käyttäneer, joten mihin lie hautautunut. Heittäen vetämällä se täytyy tämäkin otus nostaa. Katos auki sitloodan päältä, sitloodan pohja tyhjäksi köysistä, rommipullo ja iso liimapuristin (ei löytynyt vasaraakaan tähän hätään) mestausta varten.



Juha yrittää nostaa...ei nouse ensimmäisellä (mutta hienolta otus näyttää), eikä toiselle, taitaa ollla kolmas tai neljäs riuhtaisu, jolla kala nousee vapa taipuneena veneen ylle ja mätkähtää hyvin tähdättynä suoraan sitloodan pohjalle. Mikä KALA!! Sinisen-hopean-mustan raidallinen, kaunis ja upea. Niin väsynyt taistelusta, että haukkoo vaan henkeään rauhallisesti pohjalla. Saamme annettua sille tujauksen rommia suoraan kiduksiin viimeiseksi voiteluksi, emme tarvitse edes liimapuristinta tainnutusaseena (niin voimakkaan oloinen kala isoine hampaineen, etten sitä kovin energisenä olisikaan halunnut). Ihastelemme kalaa ja melkein unohdamme ottaa saaliista kuvia, raidat haalistuvat jo nopeasti ennen kuin saamme otuksen ikuistettua. Kalakirjastamme löytyy lähinnä vastaava kala nimellä Raitamakrilli, Acanthocybium solandri. Kirja sanoo, että kala liikkuu laajalla alueella, pääasiassa Intian valtamerellä ja Tyynellä merellä, sillä on valtava kita ja se voi olla hyvin aggressiivinen, liha on poikkeuksellisen maukasta. Me ollaan nyt kuitenkin Atlantilla, sopiiko se määritelmään "laajalla alueella"? Selaan vielä kalakirjaa, makrilli tämä mielestämme kuvien mukaan on, olkoon tarkempi laji mikä hyvänsä, ei muuta kuin fileiksi ja pataan.



Kalan pituus on 110 cm, paino on arvailujen mukaan 12-15 kg (vaakasta on tietenkin patterit loppu, joten tarkka paino ei selviä). Juha veistää kalasta isot fileet, joita joudumme vielä pienimään saadaksemme ne mahtumaan jääkaaappiin. Ensimmäinen annos pääsee suoraan uuniin, joka oli sattumalta kuumana patonkien paiston jäljiltä. Fileen päälle vain sipulisilppua,suolaa, pippuria, voita ja kostukkeeksi kookoskermaa. Ei siis ollut aavistustakaan, miten Raitamakrillia valmistetaan, mutta todella hyvää tuli, NAM!! Tätä kirjoitettaessa kalaa on syöty jo neljä kertaa (uunikala maistui myös kylmänä ja pannulla voissa paistettu file oli eityisen herkullista!) ja juuri mietin, onko viimeinen fileen pala neljän jääkaapissa säilytetyn vuorokauden jälkeen vielä hyvää kalakeiton aineksiksi (kummasti kalan tuoreusvaatimus on viime aikoina kiristynyt, vaikka marketin kalatiskissä myydään paljon vanhempaa kalaa).




EI VALITETA TUULEN PUUTTEESTA

Neljän päivän tuuleton kausi loppuu sitten sunnuntaiaamuna. Kovin varovasti olemme harmitelleet tuulen puutetta, mutta vitsikäs tuulenhaltija kääntää kuitenkin puhaltimen puhaltamaan koillisesta eli suoraan meitä vastaan. Alkuun tuulta tulee pienemmällä voimakkuudella, mutta nopeasti voima vakiintuu 10 m/s paikkeilla. Tuuli sinänsä ei ole paha asia, pienennetään vaan purjetta sopivasti ja muutetaan kurssia niin, että Panthera kulkee tiukassa sivutuulessa. Hankalampi asia on tuulen aikaansaama aallokko, joka tulee myös ihan vastaan ja kasvaa tuulen mukana. Aalto on mallia "Itämeri", korkeaa, terävää ja niin lyhyttä, että Panthera ei mahdu aaltojen väliin. Vauhti pysähtyy rämähtäen lähes jokaiseen aaltoon, pelkillä purjeilla emme liiku mihinkään, vaan hypimme paikallaan. Lopputuloksena valitsemme kurssin niin, että sekä aalto että tuuli tulevat aavistuksen sivusta, vedämme purjeet mahdollisimman tiukalle ja annamme moottorin pöristä. Haluamamme kohteeseen vievän koilliseen johtavan kurssiviivan sijasta siis kryssimme eli siksakkaamme puolelta toiselle. Ensin suoraan pohjoiseen jopa luoteeseen, iso aallokko painaa meitä vielä koko ajan enemmän länteen kuin haluaisimme. Seuraava halssilla yritämme itään, mutta todellisuudessa kuljemme kohti kaakkoa, välillä tuntuu, että olemme menossa takaisin sinne, mistä lähdimme.

Kuljetusta menoviivastamme muodostuu kiemurteleva polku alkuperäisen suunnitelmaviivan ympärille. Kyllä matka sujuu näinkin, mutta kohteen lähestyminen on todella hidasta. Onneksi meillä on riittävästi dieseliä, Jamaicalta ostetut lisäkanisterilliset ovat todella tarpeeseen. Laskemme, että polttoaineen pitäisi riittää perille asti, vaikka mielellään vähän oikeasti purjehtisimmekin.

Suunniteltu reittiviiva on tuo musta, todellinen kuljettu reitti näkyy keltaisena, tosin siinäkään ei näy lyhyemmät siksakit.


Maanantain aikana tuuli on jatkuvasti lukemissa 10-13 m/s, aalto on riittävän suurta eli noin 3-4 metristä, muta onneksi sen verran pitkää, että mahdumme suurimman osan aikaa sinne väliin. Karibialle päin myötäaalloissa tullessamme mietimme, miten mahdotonta niitä isoja aaltoja olisi mennä toiseen suuntaan. Nyt me teemme juuri sitä eikä tämä ole mahdotonta, ihan vaan hiukan v....maista! Panthera selviää hienosti ja surffaa aallolta toiselle. Välillä vaan tuntuu, että veneestämme on tullut sukellusvene, kun ison aallon päältä tipahdetaan seuraavan aallon pohjalle, keula sukeltaa veteen ja roiskuvaa vettä on kaikkialle ympärillämme ja päällämme. Pääasiassa vesi pysyy veneen ulkopuolella, mutta sitloodassa toki kastuu, vaikkakin suurin osa vedestä lentää tuulilasirakenteen ja katoksen yli. Ainoa melko varmasti melkein kuivana pysyvä kohta löytyy tuulilasin ja sisäänmenoluukun nurkkauksesta penkiltä, jossa vahtivuorolainen yrittää kyhjöttää. Yhtenä yönä Juha saa piristävän herätyksen ollessaan sisällä juuri pukeutumassa nukkumisvuoron jälkeen, kun kylmää merivettä lentää suljetun ja tiivisteellä tiivistetyn kattoluukun raosta suoraan niskaan.



Maanantain ja tiistain välisenä yönä (viimeinen yö onneksi) lähestymme Bermudaa, tuuli ei ole muuttanut suuntaansa yhtään mihinkään ja tulee meihin nähden todella hankalassa kulmassa. Aalto on myös muuttunut uudestaan hyvin sekavaksi kynnöspelloksi, ihanan lyhyeksi ja teräväksi. Kuljemme maksimissaan noin 3 solmun eli 5 km/h vauhtia (onkohan täällä joku hiton vastavirtakin hidastamassa menoa?) Paras miehistön jäsenemme Arska eli autopilotti on hoidellut hommansa tosi hyvin, mutta nyt alkaa silläkin pinna pettää ja se korjaa kurssia liian innokkaalla otteella, jolloin kulkusuuntamme karkaa liian pitkälle. Autopilotista ja veneestä tulee kuin heiluri, joka vetää puolelta toiselle. Arska täytyy päästää lepotauolle, eli ohjaamme pätkiä käsin, kunnes rauhallisemmalla hetkellä voimme luovuttaa vastuun taas Arskalle.

Tämä Möhkö-Lokki lenteli monta tuntia ihan Pantheran vierellä, kävi melkein hakemassa leipää kädestä, mutta ei päässyt siipiensä takia riittävän lähelle. Mikähän lie laji?


DIESELIN RIITTÄVYYS

Koko matkan ajan olemme laskeneet, miettineet, stressanneet ja jännittäneet polttoaineen riittävyyttä. Pantherassa on kaksi diesel-tankkia ja niiden lisäksi kanistereita kannella ja sisällä, yhteensä käytettävissä olevaa polttoainetta on 380 litraa. Viimeisenä yönä olemme siinä pisteessä, että kanistereita on täysinä enää yksi, jossa on 17 litraa dieseliä, päätankissa ehkä enää haisu jäljellä (tankin mittari on mallia "sinne päin", jonka näyttö vielä vaihtelee kuljettavan kyljen mukaan). Nyt on aika vaihtaa poltttoaineen otto pikkutankille, jossa käytettävää dieseliä on 50 litraa, jolla ajamme hyvin koko loppumatkan. Noin tunnin ajelun jälkeen koneen käynti hidastuu ja lopulta sammuu. Mitä nyt? Pikkutankkia emme ole käyttäneet viime aikoina, onko jossain letkussa tukos, onko huohotin letku tukossa, jolloin tankki ei saa korvausilmaa? Juha tutkii asiaa, hetkeksi kone käynnistyy, mutta sammuu uudelleen. Vaihdamme takaisin päätankille ja Juha häviää takasviitin uumeniin tutkimaan sängyn alla olevaa tankkia, sillä välin, kun minä toimin taas Arskana.

"Pikkutankki on lähes tyhjä!!, kuuluu sisältä. Siis mitä? Tyhjä? Mihin dieselit on hävinneet? Olihan se tankattu? Siis se oli täynnä? Paljonko meillä on dieseliä jäljellä? Mukavia kysymyksiä pimeässä kello neljä aamuyöstä, kun meri möyrii ympärillä, tuuli ulvoo, Panthera pomppii sekavassa aallokossa ja nukuttu ei olla tänä yönä juuri yhtään. Matkaa on jäljellä lähes vuorokausi, polttoaineen kulutus on noin 2 litraa tunnissa, joka tekee siis.... Helvetti!!!

Pikkutankki oli tankattu täyteen, dieselvarkaita meillä ei ole varmaankaa käynyt, tankin ympärillä haisee diesel, siis siellä täytyy olla vuoto? Juha saa pelastettua tankin pohjalta 10 litraa dieseliä kanisteriin ja löytää vielä kamiinan tankista 13 litraa (jossain vaiheessa puhuimme vitsinä, että siellä on hätävara). Meillä on siis yhteensä varmasti 10 + 13 + 17 = 40 litraaa polttoainetta, päätankissa on myös vielä "jonkin verran", näillä selvitään vai selvitäänkö?

Aamun valjettua saamme Bermudan saaren näkyviin, niin lähellä, mutta niin kaukana. Meno ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, päinvastoin. Siksakkaaminen ei vie meitä juurikaan kohti päätepistettä. Moottoriakin joudumme käyttämään isommalla, että pääsemme edes jotenkin eteenpäin. Kyllä ottaa Bermudalle pääsy koville! Väsyneeseen päähänikin on ilmestynyt ihan oma jousikonsertti, joka soittaa moottorin tahtiin musiikkia. Ihan tulee mieleen Kap Verdelle meno! Pieni lepohetki ja välipala saa musiikin häviämään. Soitan VHF:llä ohjeen mukaan Bermudalle ilmoituksen lähestymisestämme. Ystävällinen mieshenkilö vastaa Bermuda Radiossa ja tarkistaa ennakkoon lähettämämme tulotiedot ja kysyy, onko meillä alueen kartat. Hän tiedustelee myös arvioitua saapumisaikaamme, johon vastaan kertomalla polttoaineongelmastamme. Sovimme, että otan heti uudelleen yhteyttä, jos tarvitsemme jotakin avustusta. Alkaa tuntua paljon paremmalta, kun tiedämme, että apua on tarvittaessa saatavilla (en kysynyt, mitä dieselin toimittaminen merelle maksaisi!). Tuulen suunta muuttuu aavistuksen meille paremmaksi ja saamme tehtyä yhden hyvän eteenpäin vievän halssin, alkaa näyttää siltä, että olemme perillä vielä tänään valoisan aikana, hurraa!!!

Koko päivän kestäneen tiukan vastatuuli/vasta-aalto-taistelun jälkeen alamme lähestyä St Georgen satamaa, soitan Bermuda Radioon ilmoituksen, että alamme olla seudulla. Kuulen jälleen tarkistavan kysymyksen, onhan meillä alueen kartat (laittaisivatkohan pilotin ohjaamaan meitä sisään, jollei karttoja olisi?)) ja saan kehotuksen jatkaa matkaa suoraan satamaan ja tullin laituriin. Juha on ohjannut pari viimeisintä tuntia käsin pakottaen Pantheran pysymään oikealla kurssilla ja on todella helpottava tunne, kun pääsemme vihdoin kääntymään vastaisen koillisen sijasta myötäiselle läntiselle kurssille suoraan satamaan. Satamaan johtava aukko on melko kapea, mutta poijuilla hyvin merkittyä väylää on mukava surfata myötäaalloissa. Lopultakin olemme rauhallisessa satamalahdessa, jossa on kymmeniä muitakin veneitä ankkuroituneena. Nyt on tiistai-ilta ja kellokin on vasta 17.30. joten on vielä ihan valoisaa -olemme pitkäksi venyneestä matkasta huolimatta perillä aiemmin kuin uskalsimme toivoakaan:-)

Edessä aukko St Georgesin satamaan Bermudalla, vihdoinkin!:-)


LOPPUHUIPENNUS

Lahden reunalla on useita eri laitureita, mikähän näistä on tullin laituri? Samassa Bermuda Radio soittaa ja kysyy, tarvitsemmeko ohjeita laituriin ajoon. Saankin saman tien tarkat ohjeet laiturille menoon (myöhemmin kuulen, että Bermuda Radion toimipiste on takanamme olevalla mäellä, josta on näköyhteys koko lahdelle). Juha ottaa suunnan kohti laitureita muiden ankkuroituneiden veneiden takaa ja kuuntelen edelleen ohjeita puhelimesta. Yhtäkkiä moottori huutaa täysillä ja Juha vetelee kaasuvipua, mitä nyt???!!! Juhan syöksyessä keulaan ankkurin kimppuun ymmärrän, että kaasuvipu ei toimi. Sanon pikaisesti puhelimeen "sorry, nyt tuli ongelma" ja hyppään ruoriin. Samalla huomaan, että vaihde on onneksi vapaalla ja kone huutaa tyhjäkäynnillä täysillä. Juha saa ankkurin alas ja sammutamme viimeisiä dieseleitä käyttävän moottorin. Ankkuri näyttää pitävän hyvin emmekä ole liian lähellä ketään tai mitään, aika hyvä paikka jäädä siis tähän:-)

Soitan uudelleen Bermuda Radioon ja kerron, että meillä on ongelma: kaasuvipu ei toimi, ehkä se on jumissa tai poikki, konetta emme kuitenkaan pysty käyttämään, eli emme pääse tullin laituriin emmekä edes edessämme olevalle varsinaiselle ankkurointialueelle. Hetken odottelun ja tietojen vaihdon jälkeen saamme luvan jäädä tähän ja mennä käymään tullissa Möhköllä, kunhan olemme ensin varmistaneet, että ankkuri varmasti pitää. Lupaamme yrittää korjata vian heti, kun kone jäähtyy eli huomenna ja lupaamme soittaa tiedon, kun vika on korjattu ja pääsemme siirtymään paremmalle paikalle.


TÄLLÄ HETKELLÄ

Tullin saimme hoidettua eilen menemällä laituriin Möhköllä kaikkien virallisten papereiden kanssa, samalla totesimme, että sinne olisikin ollut aika ahdas mennä Pantheralla, joten oikeastaan ihan hyvä, että kaasu jumiutui:-)

Juha purkaa juuri takasviitin sängyn pohjaa auki (tyhjennettyään ensin kaikki sinne varastoituneina olevat tavarat pois) päästäkseen pujottamaan uutta kaasuvipua nähtävästi katkenneen tilalle, koska uusi vaijerihan ei tietenkään kulje paikalleen vanhan vaijerin mukana vetäen. Samalla saadaan otettua ulos vuotanut diesel-tankki, jonka ympärillä kaikki haisee dieselillä. Bermudan nähtävyydet saavat nyt hetken odottaa:-)

Polttoaine saatiin kulutettua aika loppuun, satamalahteen tullessa oli yhdessä kanisterissa hätävarana jäljellä 8 litraa ja tankissa "vähän". Kaikkiaan koko 9 vrk ja 10 tuntia kestäneestä matkasta ajettiin koneella 185 tuntia ja polttoainetta kului noin 350 litraa, halpaa tämä "purjehtiminen", kun Bahamalla tankattu diesel maksoi vajaan 2 euroa litra.

Bermuda vaikenee:-)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

TYYNTÄ merellä Bahama-Bermuda 23.5.2015

On tainnut säänhaltija olla kuulolla, kun ollaan valitettu liian kovasta tuulesta. Nyt nimittäin EI TUULE! On ollut täysin tuuletonta, tyyntä, plägää jo yli kolme vuorokautta. Atlantin valtameri on todella hieno, kun yksikään väre ei liiikahda merenpinnassa. Olotila on aivan epätodellinen. Kaikkialla ympärillä näkyy vaan sileää vettä, olemme kuin ison lautasen keskellä, kun katseen kääntää 360 astetta ympäri, on helppo uskoa muinainen uskomus, että maapallo on pyöreä pannukakku. Päivisin lautasen päällä on sininen pyöreä kakkukupu, jota on koristeltu muutamalla valkoisella poutapilvellä. Olemme täällä ihan yksin, tai siltä ainakin suurimman osan aikaa tuntuu. Pari tuntia sitten tosin yksi purjevene meni takaamme kurssillaan suoraan pohjoiseen, taisi olla matkalla Kanadaan. Viime yönä jouduimme jopa tekemään 10 asteen kurssimuutoksen, kun yön ainoa rahtari oli tulossa liian läheltä, lopulta välimatkaa jäi sentään 1,5 mailia.



Panthera on purjevene, jonka päätarkoitus on kulkea tuulen voimalla. Nyt sitä voimaa ei ole, joten vaihtoehdot ovat joko lillua tyynessä ja odotella tuulen heräämistä tai käynnistää kone ja pöristellä niin pitkälle kuin polttoaine riittää. Olemme valinneet pöristelyn, kuljemme moottorin voimalla niin lujaa kuin pääsemme. Tällä kertaa ei nopeutta määrittele kuitenkaan koneen hevosvoimat vaan mukana olevan dieselin määrä. Ostimme onneksi Jamaicalta täydennykseksi viisi isoa ruokaöljykanisteria, jotka kaikki täytimme dieselillä, saamme niillä kaksi ylimääräistä vuorokautta. Kaikkiaan meillä on käytössä 380 litraa menovettä ja sen pitäisi riittää perille Bermudalle asti. Kuljemme siis säästäväisesti pienellä kaasulla, vaikka ajoittain tekisi niin mieleni vetää kaasukahva yläkaakkoon ja antaa mennä täysillä. Jatkuva pörinä on äänenä aika rasittava, mutta kaikkeen näyttää tottuvan. Sisällä hiljaisin nukkumispaikka on keulasviitti, joka tyynessä kelissä ei edes heilu niin kuin tavallisesti.

Minulla oli yksi unelma, kun lähdimme reissuun kaksi vuotta sitten: uida keskellä Atlanttia. Tästä plägästä johtuen se toteutui viime keskiviikkona. Panthera kellui paikallaan sileällä merenpinnalla moottori pysäytettynä. Katselin ympärillemme, ei näkynyt haita eikä muitakaan pelottavia merihirviöitä. Koska meren pinta ei edes väreillyt, päätin pulahtaa uimaan ilman mitään tuvanaruja. Oli todella mahtava tunne uida sinisensinisessä meressä tietäen, että alla on vettä viisi kilometriä, lähimpään rantaan on muutaman päivän matka ja ketään muita ei ole missään. Oli ehdottomasti ruuhkattomin uimapaikka koko elämäni aikana! Juhan tehtävä oli istua kannella ja vahtia niitä mahdollisia hirviöitä ja pelätä sitä pienen pientä mahdollisuutta yllättävään tuulenvireeseen, joka veisi Pantheran tiehensä (kuten kävi aikoinaan Pertti Dunckerille, joka otti valokuvia sy Merivuokosta tyynessä kelissä jollasta käsin ja joutui lopulta tekemään soutuennätyksen saadakseen karanneen veneensä kiinni).

Erilainen kuvausperspektiivi uimareissulla keskellä merta.


Sääennusteen mukaan eilen piti jo vähän tuulla, samoin tänään, mutta eipä ole toteutunut. Pariin kertaan merenpintaan on jo ilmestynyt pientä liikettä ja tuulimittarikin on herännyt näyttämään huimaa lukemaa 2-3 m/s, olemme toiveikkaina vetäneet purjettakin esille, mutta kuunneltuamme hetken purjeen läpsytystä puolelta toiselle olemme palanneet totuttuun moodiin, vain pienennetty isopurje tukemassa menoa ja vähentämässä veneen rullausta puolelta toiselle. Olemme yrittäneet olla kovin varovaisia tuulitoiveissamme, mutta silti säänhaltija on nähtävästi ollut hyvinkin kuulolla, koska nyt sääennuste näyttää tästä illasta alkaen kovenevaa vastatuulta, joka Bermudaa lähestyttäessä alkaa näyttää vähintään 10 m/s, meille jo niin tuttuja lukemia. Meidän tuurilla tämä osa ennustetta varmasti tulee pitämään paikkansa.

Matkaa on nyt jäljellä 230 mailia eli noin 420 kilometriä, perillä Bermudalla olemme ehkä jo maanantaina, riippuen loppumatkan vastatuulien aiheuttamasta kryssimisen tuomasta lisämatkasta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

Merellä Bahama-Bermuda 20.05.2015

Matkaa on tehty Great Inagualta lähdön jälkeen nyt reilu kolme vuorokautta. Keli on vaihdellut alun reilusta vastatuulesta ja neljän metrin aalloista tämän hetkiseen tyyneen Atlantiin. Maisema ja ympäristö on melko yksitoikkoinen, merta, merta, merta erilaisine aaltoineen sekä taivasta monenlaisilla pilvillä ja auringolla. Kovasti yritetään NAUTTIA, kiitos vaan Anne ja Seppo niistä toivotteluista. Edelleen meri on hieno ja meno mukavaa sillä hetkellä, kun keli on purjehtimiseen sopiva. Pikkaisen ollaan kyllästytty huonoihin keleihin ja vastatuuleen puskemiseen, saattaa olla. että Suomeen tulon jälkeen riittää vähäksi aikaa, kun merta katselee rannalta käsin.

Yhtään emme kadu, että reissuun lähdimme. Tämä on onneksi ollut meidän molempien unelma, molemmat halusimme purjehdusta maailmalle yhtä paljon -Juha tosin ei ollut ajatellut yhtään, että maailmalta pitää purjehtia myös takaisin:-) Lähtiessämme Suomesta emme olleet tehneet mitään päätöstä tai lupausta matkan kestosta ja mailien määrästä, vaihtoehtoina olivat Kanarialla käynti tai maapallon kierto. Matkan edetessä meille molemmille oli selvää, että meidän maailma ulottuu Suomesta Panamaan asti ja kaksi vuotta on oikein sopiva aika. Purjehduksen ulottaminen perinteiseltä Itä-Karibialta läntiselle osalle on aika lailla hullun hommaa keliolosuhteiden vuoksi. Emme kuitenkaan sitäkään osuutta antaisi pois, San Blas oli ehdottomasti yksi reissun hienoimpia paikkoja, samoin myös muista paikoista poiketen täysin erilainen Kuuba. Panaman San Blasilta lähtien tuulet ovat lähes poikkeuksetta ollet vastaisia, joten vaikka "päivääkään en vaihtaisi pois", voisi muutaman mailin muuttaa myötätuuliksi!

Vene-elämä täällä merellä ollessa on oikeastaan tosi tylsää ja päivät seuraavat toisiaan lähes samanlaisina. Nyt kello on meillä lähes kaksi iltapäivällä ja tämän päivän ohjelma on ollut runsas:

Klo 8.30 Juha herää viimeiseltä nukkumisvuorolta, samaan aikaan minä yritän näyttää todella pirteältä nuokuttuani munakellon kanssa sitloodan pohjalla viimeiset pari tuntia (yöllä oli kylmä, vain 26 astetta, tarvitsee jo tuulipuvun ja sukat jalkaan). Arska (autopilotti)ohjaa Pantheraa, joka kulkee tasaisesti konevoimalla purjeet läpsyen eteenpäin tasaisessa ja pitkässä Atlantin mainingissa.

Klo 9 laitan kalanpyydystyshärpäkkeen veteen, tuoretta kalaa olisi mukava saada, koska viimeiset kananpalat syötiin eilen, seuraavaksi on tarjolla säilykkeitä. Tähän mennessä vieheeseen on tarttunut vain merilevää, sellaista kellertävän ruskeaa, lehtiä ja rakkulan näköisiä pyörylöitä -olisikohan se hyvää paistettuna wokkiin?

Klo 9.30 Juha suunnittelee aamukahvin keittoa, mutta lupaan keittää puuroa ja kahvi tulee siinä samalla. Juha tarkastaa plotterilta kulkusuunnan ja mahdolliset ympärillä olevat muut alukset, ei näy AIS:ssa ketään eikä mitään (yöllä sentään näimme kahden rahtarin valot oikein näköetäisyydeltä).

Klo 10 sytytän Taylorin (=kerosiinihella) tulille, eli esilämmitän ensin kaasutoholla hellan poltinta (helppoa tänään, kun vene ei heilu), käännän nappulasta kerosiinin virtaamaan polttimolle ja hurraa, liekki syttyy (ei syty ihan aina ihan ekalla kerralla!). Tänään kautahiutaleet osuvat kattilaan eikä vesikään läiky hellalle (kuten heiluvassa veneessä useinkin tapahtuu). Samaan aikaan Juha vaihtaa purjeita, fokan tilalle tulee isompi keulapurje eli genua sillä toiveella, että myös tuuli viriäisi.

Klo 10.30 Syömme puuron ja hörpimme kahvia ja teetä jälkiruuaksi istuen takaterassilla eli sitloodassa. Veneen ympärillä lentelee kolme valkoista pitkäpyrstöistä lintua (kokoa lokki, mutta paljon kauniimpaa), jotka tuntuvat kovasti kiinnostuneilta veneestä tehden kaarroksia ihan perän tuntumassa. Heitän tarjolle muutaman keksinmurun, mutta nämä eivät ole mitään pullasorsia, eivät vaivaudu edes vedenpintaan katsomaan antimia. Aurinko paistaa lähes siniseltä taivaalta, vain muutama pilven hattara näkyy horisontissa -tulossa siis kuuma, tuuleton päivä.

Klo 11 tuuli on virinnyt hieman, ainakin 10 kn eli 5 m/s, ainakin hetkittäin, kun oikein positiivisesti katselemme tuulimittaria. Sammutamme moottorin, mikä ihana hiljaisuus monen tunnin päristelyn jälkeen. Vauhti ei päätä huimaa, mutta kuljemme kuitenkin eteenpäin ja lähes oikeaan suuntaan purjeilla (tuulitoiveiden kanssa täytyy olla varovainen, kun säänhaltija mielellään lykkää sitä äkkiä ihan liikaa, jos emme ole tyytyväisiä tämänhetkiseen tilaan). Juha käynnistää vesikoneen (teemme juomavettä merivedestä markkinoiden pienimmällä ja halvimmalla vesikoneella, jonka tuotto on noin 4 litraa tunnissa). Minä lähetän satelliittipuhelimella lyhyen päivityksen ja koordinaattimme Faceen (tai ainakin toivon, että ne näkyvät siellä, koska itsehän emme viestejä näe ennen seuraavaa nettiyhteyttä Bermudalla).

Klo 12 kirjoitan muutaman viestin ja tekstiä blogiin. Tai ainakin yritän, kunnes uudempi ja "parempi" läppärimme tekee lakon. Se ei halua tehdä mitään, on täysin jumissa. Annankin koko romun veneen tietotekniikkavastaavan haltuun (yleensä kaikki alkaa toimia sillä hetkellä, kun Juha kääntää katseensa laitteeseen). Tällä kertaa kone on todella jumissa ja hetken kuluttua sitloodan pohjalla on kaksi tietokonetta vierekkäin (onneksi on tyyntä), on ohjelmatikkua ja ties mitä (tätä nykyajan veneilyä). Käytän tilaisuutta hyväkseni ja tiskaan heilumattomalla hetkellä altaaseen kertyneet tiskit. Toisella korvalla kuulen sitloodasta osaavia termejä...virus...ohjelma...bugi...onsatmail tikulla...vanha kone ei hyväksy...ohitetaan...poistetaan... Lopulta kuuluu sanat, jotka ymmärrän: tämä vanha kone toimii nyt!

Klo 13 olemme nauttineet riittävästi ihanasta hiljaisuudesta, joka ei kuitenkaan vie meitä eteenpäin Bermudalle (Panthera on kulkenut kahden tunnin aikana 4 mailia eli noin 7 kilometriä). Käynnistämme moottorin ja alamme taas edetä kohti maalia.

Klo 13.30 istun kirjoittamassa tätä blogiin tulevaa juttua. Seuraavaksi aiomme lähettää jutun ja sähköpostit satelliittipuhelimen avulla maailmalle, samalla saamme otettua säägribit viiden seuraavan vuorokauden ajalle (meidän ottamia säätietoja täydentävät mukavasti Suomesta Nikeltä tulevat isomman säätilanteen katsaukset).

Loppupäivän ohjelmaksi on suunniteltu suihkun otto, sekin tapahtuu sitloodassa, ensin ämpärillä merivettä (juuri tarkastettu lämpötila 28,5 astetta) niskaan, saippuaa ja shampoota ja lopuksi lyhyt huuhtelu makealla vedellä. Uimassakin voisi pistäytyä, jos koneen taas sammuttaisi siksi aikaa, täytynee harkita. Päivälliseksi syömme tietenkin sitä kohta nostettavaa tuoretta doradoa voissa paistettuna (täytyy vaan muistaa tarpeeksi tiheään siivota leviä pois koukusta, jotta kala löytää sen).

Kaikenkaikkiaan normaalia kiireisempi normipäivä:-)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

VARIKKOPYSÄHDYS BAHAMALLA 10.-17.5.2015


Bahama, ihania pieniä palmusaaria, kilometreittäin valkoista korallihiekkaa, kirkas aurinko taivaalla,lempeää tuulensuhinaa, värikäs cocktail jalallisessa lasissa...rentoutumista ja nautiskelua...

Meidän todellisuus: kolmen päivän vastatuulipurjehduksen jälkeen olemme saaneet ankkurin Great Inaguan rantaan. Tuulee noin kahta miljoonaa, Panthera velloo aallokossa, mutta hyvä ja luotettava Rocnan ankkuri pitää veneen paikallaan. Edessämme on muutama kilometri sitä valkoista hiekkaa, ei ketään missään, muutama käkkyräinen puu kasvaa vinona rannalla. Tuuli jatkaa puhinaansa, mutta me käymme suihkussa, syömme iltapalan ja kaadumme sänkyyn. Maininki lyö rantahiekkaan ja kivikkoon niin, että kolmeen ensimmäiseen päivään emme edes suunnittele rantaan menoa Möhköllä. Vaikka ratsastaminen aalloilla olisikin mukavaa, voi seurauksena olla kumiveneen pohjan hajoaminen rantakoralleihin, ja myös rannasta poispääsy maininkien läpi on haastavaa. Viranomaisille soitan VHF:llä, "täällä ollaan, tullaan konttorille, kun keli kevenee". Ankkurissa on myös muutama muu purjevene, kaikki näyttävät viihtyvän veneissään tällä tuulella.



Keskiviikkona tuuli hellittää hetkeksi, hurautamme Möhköllä rannalla olevan veneluiskan lähelle. Juha hiljentää vauhtia ja hyppään hiekkaiseen pohjaan, saamme Möhkön pysäytettyä ennen karkeaa raudoitettua betoniluiskaa, nostamme Möhkön riittävän pitkälle maininkien ulottumattomiin ja kiedomme köyden puun ympäri -emme vielä mieti takaisin menoa, saattaahan maininki pienentyä päivän mittaan (turvallisesti pääsimme takaisin veneelle emmekä kaataneet Möhköä edes torstaina dieselkanisteri-lastin kanssakaaan). Tallustamme lähellä olevalle lentokentälle, josta luulemme löytävämme viranomaiskonttorit. Paikalla olevat työmiehet kertovat, että viranomaiset eivät enää nykyään majaile siellä, mutta saamme heiltä kyydin oikeaan osoitteeseen.

Tullin miehet ovat mukavia, mutta Bahaman hinnat sen sijaan eivät. Tästä varikko-stopista joudumme maksamaan 300 USD (joka lienee lähes sama euroissa). Sillä hinnalla saamme vuoden purjehdus- ja kalastusluvan. Ei auta selittely, että olemme täällä vaan korjaamassa veneen hajonneita osia ja nyt odotamme parempaa säätä Bermudalle. Tullimies näyttää seinällä olevaa pääministerin kuvaa, tuon miehen vikaa nämä hinnat ovat! Tällä varikolla ei ole edes henkilökuntaa, joka syöksyisi korjaamaan paikkoja, vaan Juha joutuu ihan itse tutkimaan viat, korjaamaan ja vahvistamaan löydettyjä heikkouksia.


Bahaman rannikkovartiosto kävi tekemässä tarkastuksen Pantheralla heti viranomaiskonttorilla käynnin jälkeisenä päivänä. Mukavia miehiä, lähinnä olivat kiinnostuneita meidän turvallisuustarvikkeista ja kehottivat ottamaan heti yhteyttä, jos merellä tulee ongelmia.

Great Inagua on iso saari, Bahaman saarista kaakkoisin, mutta täällä asuu vain 1000 ihmistä, pääasiallisin elinkeino ja työllistäjä on suolalaitos, josta rahdataan tonneittain suolaa maailmalle. Saarella on pieni lentokenttä, johon pienet paikalliskoneet ja helikopterit laskeutuvat. Panthera on ankkurissa juuri kiitoradan pään kohdalla, öisin pidämme mastossa tricoloria palamassa, että tulemme varmasti huomatuiksi. Saarelle liikennöi säännöllisesti suolalaivat ja tarvikealus, joka juuri ja juuri mahtuu pieneen kaupungin tuntumaan tehtyyn lahteen. Tutustumme ainoaan kaupunkiin Matthew Towniin sen verran, että löydämme supermarketin (kanaa ja leipää), kirjaston (todella tarpeellisen netin säätietojen seuraamiseen) ja diesel-tankit (kallista dieseliä, 7,40/USGallona, eli noin 2 €/litra). Kaupunki on kaikista vierailemistamme paikoista hiljaisin, muutaman baari/kahvilan ovella on kyltti "closed" eli suljettu (syynä saattaa olla juuri satamaan tullut tarvikealus, kaikki taitavat olla rahtaamassa tarvikkeita sieltä).

Matthew Townin pääkatu. 

Ainoa satama, jonka ahtautta tukkeeaa kaksi osittain uponnutta hylkyä. Onneksi satamaan ei tarvitse edes yrittää, kun ulkopuolella on riittävästi ankkurointitilaa. Tässä tarvikealus juuri purkamassa lastia, kaikkea kauppaan, rakennuksille ja ties mihin...

Koko reissun kalleinta dieseliä, 1,96 USD/litra (lähes sama euroissa).

Miten lie hypännyt tähän?

Bahamalta lähtö ottaa koville, vasta kolmas kerta toden sanoo. Ensimmäinen yritys perjantaina: pääsemme noin puoli kilometriä rannasta, kun suunnittelemme purjeiden nostoa, mutta Juha käy vielä kurkistamassa konetta ja laturia. "Takaisin rantaan", kuuluu komento. Laturin hihna on lähes poikki (Juha oli hitsannut laturin kiinnikkeitä kasaan ja ehkä hihna oli nyt liian tiukalla, tai ehkä se oli vahingoittunut jo Jamaicalta tullessa, kun koko laturi oli löysällä kiinnikkeissään, tai ties mitä... mutta ei sillä nyt ainakaan merelle lähdetä). Palaamme takaisin samalle ankkuripaikalle ja seuraavana päivänä Juha rakentaa koko kiinnityssysteemin uusiksi (onneksi meillä on aggregaatti ja hitsausvälineet matkassa ja miehellä maailman parhaat hermot!). Toinen lähtöyritys launtai-iltana, kaikki vaikuttaa hyvältä, mikään ei täristä, laturi on kunnossa, nostamme purjeet ja olemme menossa noin viiden kilometrin päässä rannassa, kun silmäni osuvat fokan eli pienen keulapurjeen alareunaan. "Onko tuolla reikä, vai mikä kiiltää noin?" No, onhan siellä pystysuuntainen reikä, ihan kuin puukolla viistetty, alareunassa, mikä ei edes osu mihinkään. Juha yrittää korjata viiltoa useammalla eri teipillä, mutta yksikään teippi ei ota kiinni purjekankaaseen. Taas takaisin samalle ankkuripaikalle, koska emme halua lähteä arpomaan lähestyvässä pimeydessä mitään uutta rantaakaan. Juuri auringon laskiessa saamme taas ankkurin pohjaan ja päätämme jättää korjaushommat aamuun.





Sunnuntai-aamuna korjaamme viillon, konntaktiliimalla paikka päälle ja sen jälkeen käsin ommellen reunojen ympäri (kansakoulun ekalla luokalla opitulla hyvällä ja pitävällä ompeleella, kiitos vaan Helena Haataja hyvistä opeista). Nyt vihdoin lähdemme emmekä aio palata, vaikka tullimies sanoikin, että vuoden purjehduslupa on hyvä olla olemassa, jos aiomme palata Bahamalle. Suunta siis Bermudalle, johon matkaa on noin 8-10 päivän verran -varmasti löydämme taas vastatuulenkin!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

PIENI PURJEHDUSRETKI JAMAICALTA KOHTI BERMUDAA

Torstai 7.5.2015

Jamaican Port Antonion satamassa on harvoin jos koskaan suomalaisia veneitä, mutta tällä hetkellä kahden veneen perässä liehuu suomen siniristi-lippu. Ystävämme Jerry Moodillaan miehistönsä Markun kanssa on lähdössä meidän kanssa samaa matkaa kohti Bermudaa. Säätietoja on luettu tarkkaan, tuulitiedot vaihtelevat alkumatkalle suunnasta toiseen (eipähän päästä syyttämään ennustetta, olkoon tuuli mistä hyvänsä suunnasta), Bahaman alueelle luvataan 10 m/s tuulia idästä eli meille sivutuuli (pitkän ajan ennusteen mukaan sama tuulen voimakkuus jatkuu seuraavat kaksi viikkoa).

Kello 17 nostamme ankkurit ja lähdemme liikkeelle. Vastassa on kuoppainen meri, olo on kuin pesukoneessa. Moottorin tukemana pääsemme mukavasti eteenpäin ja haluttuun suuntaankin. Jerryn kanssa olemme yhteydessä tunnin parin välein ja haukumme vuorotellen Karibiaa ja sen "mukavia" purjehdusoloja -niin haluamme täältä jo Eurooppaan:-)


Perjantai 8.5.2015

Matka on jatkunut, muutaman pätkän olemme nauttineet pelkillä purjeilla ilman moottorin pärinää. Iltapäivällä moottoroimme täysin vastatuuleen ja vasta-aaltoon. Taivas on osittain pilvinen, meidän itäpuolella taitaa sataa. Pilvesssä näkyy pieni alkava piikki alaspäin, joka häviää hetken kuluttua pilven sisään. Samassa katseeni tarkentuu meren pintaan jonkin matkaa edessämme, MIKÄ TUO ON??! Meidän oikella puolella kiitää iso vesipyörre meitä kohden ryöpyttäen vettä kuin veden pinnan päällä kulkeva pendolino. Juha vetää moottorin kaasun isolle ja kääntää autopilotilla Pantheran suuntaa 30 astetta länteen päin eli poispäin meitä lähestyvästä "junasta". Nopea vilkaisu sitloodaan, ettei mitään tärkeää ole putoamassa kyydistä ja sukellamme sisälle ottaen oviluukun valmiiksi vierelle, onneksi olimme laskeneet keulan purjeen juuri hetki sitten. Seuraamme trombin tuloa kulkuaukon rapuilta, ehdin huutaa Jerryllä varoituksen VHF:llä. Vesi ryöppyää noin veneen mitan päässä vierellämme, vesipärskeitä lentää sitloodaan asti. Muutamassa sekunnissa trombi on kulkenut ohitsemme ja katoaa taaksemme. Taas jälleen kerran matkassamme oli onnea, kurssin muutos ja konevoima antoivat juuri ratkaisevat metrit meidän ja trombin väliin.


Lauantai 9.5

Hidas tappelu vastatuuleen, vasta-aaltoon ja nähtävästi myös voimakkaaseen vastavirtaan jatkuu koko päivän Kuuban ja Haitin välissä, myös isot aallot sortavat veneen kulkua koko ajan länteen päin, Karibia ei halua päästää meitä kovin helpolla lähtemään. Jokin alkaa täristää venettä koneella ajaessa, onko meillä jotakin potkurin tai akselin ympärillä vai onko jokin kiinnitys löystynyt? Ohjaus ainakin toimii normaalisti. Laskemme kameran veneen perästä veteen, videossa ei ainakaan näy mitään normaalasti poikkeavaa, asian tutkiminen sukeltamalla ei juuri nyt houkuta. Juha tarkastaa tilannetta konehuoneessa, laturi näyttää olevan löystynyt kiinnityksistään, mutta sen korjaaminen vaatisi tulikuuman koneen jäähtymistä ennen kuin sen kylkeen voi työntää sormensa. Ajelemme edelleen pienellä kaasulla, kunnes iltapäivällä kone kuumenee liikaa. Jäähdyttelemme konetta tyhjäkäynnillä ja lopulta sammuttamme sen, kun tuulikin nousee, jolloin pääsemme eteenpäin pelkillä purjeillakin. Teemme päätöksen tehdä varikkokäynnin Great Inagualla, eli pysähdymme sinne ankkuriin ja tutkimme mahdolliset viat ja korjaamme ne, täristävällä koneella emme jatka matkaa Bermudalle, muita varikkoja ei matkalla enää ole.

Tuulen säätäjä ei näköjään ole lukenut kanssamme samaa sääennustetta, koska illalla piristynyt tuuli puhaltaa koko yön 10-15m/s. Tuuli itsessään ei ole paha asia, pienennämme purjeet niin, että meno on turvallista ilman riskiä purjeiden hajoamisesta ja Pantheran meno pysyy hallinnassamme -lopulta meillä on isopurje reivattuna kolmosreiviin eli kaikkein pienimpään mahdolliseen kokoon ja keulafokkaa on näkyvissä nenäliinan kokoinen palanen. Isompi ongelma ovat tuulen aikaansaamat isot noin neljä metriset aallot, jotka täällä ovat myös liian lyhyitä, että veneemme mahtuisi kunnolla sinne väliin. Arska autopilotti on nykyään luotettavin miehistön jäsenemme ja taitavasti se kuljettaa Pantheraa aallokossa, joka kurssivalinnallamme tulee hiukan etuviiistosta eikä suoraan keulaan. Olemme ensin molemmat hereillä sitloodassa, mutta kun tuuli näyttää pysyvän tasaisena ilman pahoja puuskia, vuorottelemme vahdissa ja lepäämässä sisällä. Lepovuorolainen yrittää nukkua sisällä lattialla salongin sohvan ja pöydän välissä olevalla patjalla tuettuna usealla tyynyllä heilumattomaan olotilaan (tosin sisäelimet muljahtelevat jokaisen liikkeen myötä pahemmin kuin yhdessäkään Linnanmäen laitteessa) kuunnellen samalla erilaisten äänten kakofoniaa, kun kaikki vähänkin irtonainen kolisee, kilisee,rämisee ja rutisee veneen liikkeiden mukaan. Kylkeen iskeytyvän aallon ääni kuulostaa sisällä siltä kuin törmäisimme johonkin isoon esteeseen. Vahtivuorolainen nuokkuu sitloodan pohjalla tai penkillä havahtuen epäsäännöllisin väliajoin saatuaan puoli saavillista vettä niskaansa tai syliinsä suoraan merestä sivukannen tai jopa tuulilasin yli tarjoiltuna. Säännöllisemmästä herätyksestä pitää huolen vartin välein soiva munakello, jolloin vahti viimeistään herää, tarkastaa plotterilta mahdolliset AIS-viestit rahtareista (tänäkin yönä näemme useita laivoja näytöllä, mutta vain parin valot oikeasti merellä eikä meidän tarvitse tällä kertaa väistää ketään, onneksi AIS:ssa on myös hälytystoiminto liian lähelle tulevien laivojen varalta), kierrättää katseensa 360 astetta ympäri veneen nähdäkseen mahdolliset lähellämme liikkuvat laivat tai veneet valoistaan, tarkastaa tuulen suunnan ja voimakkuuden, purjeiden tilan, autopilotin ohjaaman kulkusuunnan ja katsastaa taivaan huomatakseen mahdolliset sadepilvet. Tarvittaessa vahti avaa myös tutkan, josta saa tarkempaa tietoa lähellä liikkuvista aluksista ja myös isommista sadealueista, vakituisesti emme pidä sähkösyöppöä tutkaa päällä.


Sunnuntai, Äitien päivä, 10.5.2015

Vihdoinkin olemme Great Inaguan saaren eteläkulman tasolla, ainakin plotterin kartan mukaan, saarihan on niin matala, että se ei kovin pitkälle näy. Olemme myös ajautuneet koillistuulella vastaiseen purjehdittaessa liikaa länteen päin noin 20 kilometrin päähän saaren rannasta. Suunnitelmamme on ollut purjehtia riittävän pitkälle ohi ankkuroitumislahden, jonka jälkeen voimme vaihtaa kurssia takaisin päin ja purjehtia kaakkoon sivutuulessa. Mutta suunnitelmamme ei ihan toimi, koska samalla hetkellä, kun päätämme muuttaa kurssia, muuttaa myös tuuli puhaltamissuuntaa, siis kaakkoistuuli, siis taas vastatuuli. Hetken yrittämisen jälkeen huomaamme, että emme liiku juuri mihinkään, aalto vaan keikuttaa meitä paikallaan emmekä saa purjeilla tarpeeksi voimaa puskea vastatuuleen. Päätämme käynnistää koneen ja ajelemme uhkarohkeasti pienillä kierroksilla eteenpäin (täristää tänään vähemmän, onneksi).

Vähitellen saarta lähestyttäessä alkavat aallot pienentyä, saari sentään suojaa jonkin verran. Mutta tuuli jatkaa puhisemista, ankkuroituessakin puhaltaa 14 m/s, lahti ei edes varsinaisesti ole lahti vaan ainoastaan saaren suojanpuoleinen pitkä ranta ja kasvillisuus on niin matalaa, ettei se muodosta mitään suojaa tuulelta. Onneksi tilaa on paljon, ainoastaan yksi purjevene keikkuu aalloilla eikä meillä ole mitään tarvetta mennä sen lähelle. Vihdoinkin klo 16 olemme paikallamme, ainoastaan reilu swelli heiluttelee Pantheraa, mutta emme sentään enää kallistele puolelta toiselle. Soitamme Jerrylle (jonka komensimme avunanto-tarjouksistaan huolimatta jatkamaan matkaansa) tilannekatsauksen satellittipuhelimella, merellä kuuluu sama keli jatkuvan jollei vähän jopa kovenevan, ei kovin mukavaa. Nyt ruokaa, pesulle ja nukkumaan!

torstai 7. toukokuuta 2015

KOHTI BERMUDAA 7.5.2015

Nyt on kytätty tarpeeksi säätietoja, eikä ne siitä paljoa komistu seuraavan kahden viikon aikana, joten liikkeelle lähdetään tänään illalla. Luvassa on monenlaista tuulta, mutta siinähän ei ole mitään uutta. Suunta on täältä Jamaicalta ensin Kuuban ja Haitin välistä lähes pohjoiseen läpi Bahaman itäpään saariston. Matkan varrelle jää Great Inagua ja Mayaguana, varmasti mukavia saaria, mutta pysähdymme vain, jos tulee jokin pakottava tarve. Mayaguanan jälkeen eli noin kolmen vuorokauden kuluttua olemmekin taas Atlantin aalloilla ja suunta otetaan Bermudalle. Kaikkiaan matkan pitäisi kestää noin 10 päivää, riippuen tietysti tuulista ja aalloista:-)

Mereltä laitamme lyhyitä päivityksiä Faceen sekä ehkä vähän pidempiä juttuja tänne blogiin.

tiistai 5. toukokuuta 2015

JAMAICALLA 14.4.2015-



Kuuban ja kolmen vuorokauden moottorointipurjehduksen jälkeen olemme Jamaicalla, Discovery Bayssa. Discovery Bay on puolivälissä pohjoisrannikkoa oleva mukava lahti, jonka toista päätä hallitsee bauksiittitehdas ja sen vierellä oleva rahtilaituri bauksiitin kuljetushihnoineen. Bauksiittia käytetään yhtenä ainesosana alumiinia valmistettaessa ja tehdas on suurin työllistäjä tällä alueella. Lahden toisella reunalla on pieni Discovery Bayn kaupunki, hiekkarantaa ja useita yksityisomisteisia rantahuviloita. Me olemme lahden ainoa purjevene ja olemme parkkeeranneet ankkuriin rannikkovartioston laiturin tuntumaan. Kuubasta lähtiessä olimme suunnitelleet purjehtivamme suoraan Jamaican itäpäähän, mutta vastatuuli ja vasta-aallokko saivat meidät muuttamaan reittiä tänne ja hyvä niin. Olemme saanneet hoidettua maahantulomuodollisuudet nopeasti ja rennosti, sekä maahantulo- että tulliviranomainen tulivat ihan vain meitä varten paikalle, täytimme taas kasan papereita, rannikkovartioston pojat kävivät kurkistamassa veneeseen -olemme taas virallisesti uudessa maassa, ja ilman mitään maksuja!


Uusi maa ja uusi lippu.

Edessä pitkä hiekkaranta, josta suurin osa on kuitenkin yksityisomistuksessa. Me onneksi pääsemme uimaan suoraan veneen takaterassilta emmekä tarvitse siihen rantaa.

On tilaa olla ankkurissa ihan yksin.

Rahtilaiva lastaamassa bauksiitti-kuormaa tehtaan edessä. Lastaus näytti kestävän aina pari päivää.

Rannikkovartioston laituri aidatulla ja aseilla vartioidulla alueella.

Kuubassa oli kuivaa ja ruskeaa, mutta täällä on taas kaikki vihreää ja vehreää, merivesi on 28 asteista ja huimaavan kirkasta, veneen alla näkyy pohja, vaikka vettä on 9 metriä. Kaupungilla lähes kaikki ovat mustia, erotumme selvästi joukosta, mutta paikalliset tervehtivät ja neuvovat meitä ystävällisesti. Kaupungille kuljemme jättämällä Möhkön rannikkovartioston laituriin, ensimmäistä kertaa kumiveneemme on aseistun vartijan suojaamalla alueella:-)







Tätä miestä on etsitty ympäri Karibiaa -vai onko tää kuitenkaan piraattikapteeni Henry Morgan?



Muutama päivä rauhallista oleilua, uintia ja kävelyretkiä, veden ja dieselin tankkaus ja olemme valmiit siirtymään Port Antonioon. Teemme siirtymän yöllä, koska täällä rannan tuntumassa tuuli rauhoittuu yön ajaksi. Aamulla klo 7 olemme Port Antonion satamalahdella Errol Flynn-marinan edustalla ankkurissa. Port Antonio on täkäläisittäin keskikokoinen kaupunki, joka myös aikoinaan oli suosittu turismialue. Nykyään pääosa turisteista viettää lomansa saaren länsipäässä Montego Bayssa ja tämän kaupungin ja Discovery Bayn hotellit ränsistyvät tyhjillään.

Sijoittajille olisi paljon kohteita, ihan vaan pientä pintaremonttia ja voisi aloittaa hotellibisneksen.


Marina on rakennettu melko suureellisesti, vaikka laiturialue ei kovin iso olekaan. Alueelta löytyy kaksi baaria ja yksi hienompi ravintola, risteilylaivojen laituri ja terminaalitilat (pieni risteilylaiva vierailee kuulemma kerran tai kaksi vuodessa), kiinni oleva myymälä/kahvila, uimaranta, kallis jäätelökahvila, paljon puistoaluetta ja rantabulevardia kävelyyn -positiivista on, että myös paikalliset ihmiset pääsevät vapaasti marinan alueelle, eikä siitä ole tehty vain ”rikkaiden” veneilijöiden suljettua kateellisuutta aiheuttavaa aitausta (rauhallinen puisto houkutteleekin monia istuskelemaan varjoisten puiden alla ja monet koululaiset näyttävät oikaisevan marinan läpi koulumatkallaan). Joskus täällä oli myös poijuja veneiden kiinnitystä varten, mutta nyt ankkurointi on ainoa vaihtoehto kalliin laituripaikan sijasta. Pelkästä ankkuroinnistakin marina laskuttaa 15 euroa/vrk, saamme toki sillä maksulla myös palveluita: todella siistit saniteetttitilat ja kerrankin kuuma suihku kunnon paineella (mukavuus, mistä emme ole tainneet vielä tänä vuonna nauttia!), vaihtelevasti toimiva netti, maksulliset pyykinpesu- ja kuivauskoneet, kumiveneille varattu kiinnityslaituri, roskisten käyttö. Täällä onnistuisi myös veneen ylösnosto, jos siihen olisi tarvetta ja myös veneen säilytys kuivatelakalla, jos joku haluaisi jättää veneensä keskelle hurrikaanialuetta kesän ajaksi.


Tämä laiturialue on vain risteilyturisteille, jotka saapuvat risteilylaivalla, kerran tai kaksi vuodessa.

Jotenkin tuntuu, että uiminen on tehty hankalaksi meressä....

...ja myös marinan uima-altaassa (kyltti oli paikalla koko oleskelumme ajan, kerran näimme yhden ihmisen altaassa), mutta veneilijä ei edes kaipaa allasta, kun oman veneen ympärillä on koko meri:-)

Monenlaista vesikulkuneuvoa on nähty, tämä moottorikatamaraani on tullut Saksasta asti, yli Atlantin...


Bananaman kävi tekemässä hedelmäkauppaa....

Ostettiin banaaneja, mangoja ja vähän eksoottisempiakin hedelmiä. Tuo iso vihreä möykky on soursop, hyvä raikas valkoinen hedelmäliha, josta puristettiin mehua. Ruskean "perunan" nimi on sneezeberry, sisältä vaalean ruskea ja imelän makea.



Pyhä yrtti

Olemme käyneet päiväkävelyllä viereisen lahden takana olevalla niemellä ja takaisin tullessa valitsemme yhden lukuisista pienistä baareista taukopaikaksemme. Baarissa istuu omistajan lisäksi pari paikallista miestä, joista yllättäen yksi on käynyt Suomessa. Turun telakalla on rakennettu useita isoja risteilylaivoja ja useampia tämän kaupungin miehiä on ollut yhden laivan hakureissulla Suomesta tänne Karibialle.

Baarin omistaja kertoo meille pyhästä yrtistä eli ganjasta (eli marihuanasta, tätä sanaa ei vaan kukaan täällä käytä). Täällä kuulemma useammat polttavat yrttiä kuin tupakkaa. Hänen mielestään tupakka on paljon vaarallisempaa kuin yrtti. Yrtistä voidaan myös tehdä mehua liottamalla lehtiä vedessä, jolloin teho on voimakkaampi. Kaikkein tehokkainta on kuulemma ”herb´s eye” eli ”yrtin silmä”, kerrotun mukaan se on vahvaa uutetta, josta riittää pieni tippa kielelle ja koko keho rentoutuu ja kaikki jännitykset poistuvat. Onneksi me olemme jo muutenkin niin rentoutuneita, että emme halua kokeilla yrtin voimaa. Ihan vapaata yrtin käyttö ei nähtävästi kuitenkaan ole, vaan kuulemma sitä saa olla taskussa vain tietty määrä kerralla ja polttaa saa vain yksityistiloissa.

Rakkaalla lapsella eli yrtillä on monta nimeä...vai tarkoittavatko nämä kaikki samaa marihuanaa, kuten luulemme?

KATUNÄKYMIÄ PORT ANTONIOSSA








Kanistereita

Purjehtimiseen Karibialla tarvitaan paljon polttoainetta, joten olemme päättäneet hankkia muutaman diesel-kanisterin lisää. Kysymme marinan pomolta, mistähän täällä saisi ostettua kanistereita -ei kuulemma mistään, niitä ei vaan ole myynnissä täällä. Emme luovuta, vaan päätämme jatkaa etsintöjä, kyllähän täälläkin tarvitaan polttoainetta tai muuta nestettä ja sille kanistereita! Kaupungilla aloitamme kyselyn rautakaupasta, josta meidät ohjataan seuraavaan rautakauppaan ja maatalouskauppaan ja kiinalaiseen sekatavarakauppaan... Lopulta saamme ohjeen, että pääkadulla on kemikaalipuoti, jossa myydään pesuaineita ja muita kemikaaleja, siellä voisi olla myös tyhjiä kanistereita myynnissä. Pienessä kemikaalipuodissa seisoo tiskin takana kaksi iloista myyjärouvaa ja heiltä saamme viimeisen vinkin: viereisessä supermarketissa myydään tyhjiä isoja ruokaöljykanistereita, he voivat kyllä sitten pestä kanisterit. Tämä neuvo osoittautuu lopultakin paikkansa pitäväksi ja hetken kuluttua palaamme rouvien luo tyhjien öljyisten 17 litran kanisterien kanssa. Rouvat ottavat kanisterit käsittelyynsä, luraus sinistä, liraus punaista, töräys violettia ja lisäksi vettä ja ravistelua, muutama toistettu käsittely ja meillä on puhtaat kanisterit dieseliä varten, hurraa!!! (yhden käytetyn kanisterin hinta on 0,50€ ja myös pesu maksaa 0,50€, ei siis kovin kallista)




Reittisuunnittelua

Me olemme matkalla takaisin Eurooppaan ja Suomeen. Olimme suunnitelleet jatkavamme Jamaicalta Dominikaaniseen tasavaltaan ollaksemme idempänä lähdössä Atlantille, mutta muutaman päivän mietinnän ja sääkarttojen tuijotuksen jälkeen päätämme muuttaa suunnitelmaa. Karibialla vallitseva tuulen suunta on idästä länteen (siis meille vastainen) ja tuohon vallitsevuuteen ei näytä olevan tulossa mitään muutosta ihan lähiaikoina.

Lähdemme siis täältä Jamaicalta kohti Bermudaa Bahaman saariston reunaa sivuten, joskus jonain päivänä. Mitään kiirettä ei ole, koska kevätmyrskyt, matalapaineet ja kovat tuulet näyttävät edelleen pyörivän Bermudan päällä (meillä ei onneksi ole mitään sitovaa aikataulua, kunhan ehditään Suomeen ennen syysmyrskyjä). Bermudahan on täältä pohjoiseen ja sopiva purjehdusreitti Eurooppaan kulkee sitä kautta, koska Bermudan korkeudella merivirta alkaa kääntyä itään päin, samoin tekevat tuulet useimmiten, ainakin toivottavasti. Vaikka meillä ei ole vielä kiire, ei täällä voi loputtomiinkaan odotella, koska kesän hurrikaanikausi alkaa lähestyä, sitä ennen on täältä lähdettävä -siis kevätmyrskyjen ja hurrikaanikauden välissä sopivalla ei-vastaisella tuulella:-) Matkaa Bermudalle on noin 10 päivää, sieltä Azoreille noin 20 päivää ja Azoreilta Eurooppaan noin 15 päivää. Noin suunnilleen:-)




Mihin niitä EU-rahoja oikein käytetään? Kalastussatamaan Jamaicalla????

Tähän ravintolaan ei saa viedä aseita, veitsiä, huumeita....mutta mitä ihmettä on merino??

Monenlaista terveyspalvelua on tarjolla, myös laiskoille-sairaille-kuolleille (lazy-sick-dead)






Poliisiasemalla

Hyppäsimme juuri ulos kaupunkibussista Kingstonissa Jamaican pääkaupungissa. Saimme varaosahankinnat tehtyä ja nyt on aika katsella kaupunkia. Olemme vilkaalla puistoaukiolla, katselemme hetken kännykkään ladattua karttaa löytääksemme Lonelyplanetin kovasti suositteleman paikallisen ruokabaarin. Käännymme rauhalliselle sivukadulle, jota ehdimme kävellä muutaman kymmenen metriä, kun ohitsemme kävelee nuori mies. Mies kääntyy saman tien eteeni, silmät toljottavat, hän sanoo jotakin epäselvää ja tekee uhkaavan eleen kädellään. Käännyn ympäri, Juha on ihan vierelläni ja siellä meidän takana seisoo toinen nuori mies. En ehdi edes ajatella mitään, kun eteeni tullut mies hyökkää kimppuuni ja yrittää repiä laukkuani. Vien kädet vaistomaisesti kaulalleni suojaksi ja Juha on minun ja hyökkääjän välissä. Huudan apua. Tunnen riuhtaisun kaulallani ja saman tien hyökkääjä ja hänen apurinsa juoksevat vauhdilla pois.

Olemme ällistyneen pöllähtäneitä tapahtumasta, järkytys tulee vasta hetken kuluttua. Mitä he saivat? Laukku on edelleen kaulassani (onneksi se ei roikkunut olalla, vaan oli pään yli heitettynä), laukun vetoketjut ovat kiinni, sieltä ei ole saatu mitään. Ainoastaan pitkä kaulaketjuni puuttuu. Sain ketjun ja siinä riippuvan suojelusenkelin lahjaksi työkavereiltani (kiitos kaikille siellä Pärnäsellä!) lähtiessämme tälle reissulle kaksi vuotta sitten. Nyt enkeli todella suojeli minua, kun roistot tyytyivät siihen. Ehkä he luulivat pronssisen korun olevan kultaa ja luulivat saaneensa hyvänkin saaliin. Jälkeen päin asiaa mietittäessä Juha on aivan varma, etttä ryöstäjä oli kanssamme samassa kaupunkibussissa, valikoiduimme nähtävästi jo bussissa ryöstön kohteeksi ja ryöstäjä seurasi meitä odottaen sopivaa hetkeä.

Puiston reunasta löydämme poliisiauton ja kerromme tapahtumasta. Poliisi kyselee hyökkääjien tuntomerkkejä ja kertoo ne eteenpäin kadulla partioiville poliiseille. Saamme kyydin lähellä olevalle poliisiasemalle, jossa nuori poliisinainen kirjoittaa raporttia kertomamme mukaan. Mitään hyötyä raportin teosta ei varmastikaan ole, mutta onpahan tapahtuma tilastoitu ja minuun luvataan ottaa yhteyttä, jos koru sattuisi löytymään. Saamme vielä kyydin takaisin bussiasemalle -hyvää huolenpitoa Jamaican poliisilta. Tapahtuman myötä olemme menettäneet kiinnostuksemme koko kaupunkiin. Saimme sen, mitä tulimme hakemaan eli varaosat, säilyimme hengissä ja ilman fyysisiä vammoja, voimme palata takaisin omaan turvallisempaan pieneen kaupunkiimme ja Pantheran suojiin.

Kingstoniin mennessä tie on ajoittain kapea ja äänitorvi on tarpeellinen apuväline, tööttäys ennen mutkaa saattaa pelastaa henkiä...

Sopu sijaa antaa...

Kingstonin kaupunkibussissa. Huivipäinen on rahastaja, joka karjuu matkustajia kyytiin, liikkeelle lähdetään vasta, kun bussi on täynnä. Myssypäinen herra myy siinä odotellessa mehua ja muuta juotavaa, luomutavaraa, ilman lisäaineita...