lauantai 23. toukokuuta 2015

Message from: Maiju Suurnäkki

TYYNTÄ merellä Bahama-Bermuda 23.5.2015

On tainnut säänhaltija olla kuulolla, kun ollaan valitettu liian kovasta tuulesta. Nyt nimittäin EI TUULE! On ollut täysin tuuletonta, tyyntä, plägää jo yli kolme vuorokautta. Atlantin valtameri on todella hieno, kun yksikään väre ei liiikahda merenpinnassa. Olotila on aivan epätodellinen. Kaikkialla ympärillä näkyy vaan sileää vettä, olemme kuin ison lautasen keskellä, kun katseen kääntää 360 astetta ympäri, on helppo uskoa muinainen uskomus, että maapallo on pyöreä pannukakku. Päivisin lautasen päällä on sininen pyöreä kakkukupu, jota on koristeltu muutamalla valkoisella poutapilvellä. Olemme täällä ihan yksin, tai siltä ainakin suurimman osan aikaa tuntuu. Pari tuntia sitten tosin yksi purjevene meni takaamme kurssillaan suoraan pohjoiseen, taisi olla matkalla Kanadaan. Viime yönä jouduimme jopa tekemään 10 asteen kurssimuutoksen, kun yön ainoa rahtari oli tulossa liian läheltä, lopulta välimatkaa jäi sentään 1,5 mailia.



Panthera on purjevene, jonka päätarkoitus on kulkea tuulen voimalla. Nyt sitä voimaa ei ole, joten vaihtoehdot ovat joko lillua tyynessä ja odotella tuulen heräämistä tai käynnistää kone ja pöristellä niin pitkälle kuin polttoaine riittää. Olemme valinneet pöristelyn, kuljemme moottorin voimalla niin lujaa kuin pääsemme. Tällä kertaa ei nopeutta määrittele kuitenkaan koneen hevosvoimat vaan mukana olevan dieselin määrä. Ostimme onneksi Jamaicalta täydennykseksi viisi isoa ruokaöljykanisteria, jotka kaikki täytimme dieselillä, saamme niillä kaksi ylimääräistä vuorokautta. Kaikkiaan meillä on käytössä 380 litraa menovettä ja sen pitäisi riittää perille Bermudalle asti. Kuljemme siis säästäväisesti pienellä kaasulla, vaikka ajoittain tekisi niin mieleni vetää kaasukahva yläkaakkoon ja antaa mennä täysillä. Jatkuva pörinä on äänenä aika rasittava, mutta kaikkeen näyttää tottuvan. Sisällä hiljaisin nukkumispaikka on keulasviitti, joka tyynessä kelissä ei edes heilu niin kuin tavallisesti.

Minulla oli yksi unelma, kun lähdimme reissuun kaksi vuotta sitten: uida keskellä Atlanttia. Tästä plägästä johtuen se toteutui viime keskiviikkona. Panthera kellui paikallaan sileällä merenpinnalla moottori pysäytettynä. Katselin ympärillemme, ei näkynyt haita eikä muitakaan pelottavia merihirviöitä. Koska meren pinta ei edes väreillyt, päätin pulahtaa uimaan ilman mitään tuvanaruja. Oli todella mahtava tunne uida sinisensinisessä meressä tietäen, että alla on vettä viisi kilometriä, lähimpään rantaan on muutaman päivän matka ja ketään muita ei ole missään. Oli ehdottomasti ruuhkattomin uimapaikka koko elämäni aikana! Juhan tehtävä oli istua kannella ja vahtia niitä mahdollisia hirviöitä ja pelätä sitä pienen pientä mahdollisuutta yllättävään tuulenvireeseen, joka veisi Pantheran tiehensä (kuten kävi aikoinaan Pertti Dunckerille, joka otti valokuvia sy Merivuokosta tyynessä kelissä jollasta käsin ja joutui lopulta tekemään soutuennätyksen saadakseen karanneen veneensä kiinni).

Erilainen kuvausperspektiivi uimareissulla keskellä merta.


Sääennusteen mukaan eilen piti jo vähän tuulla, samoin tänään, mutta eipä ole toteutunut. Pariin kertaan merenpintaan on jo ilmestynyt pientä liikettä ja tuulimittarikin on herännyt näyttämään huimaa lukemaa 2-3 m/s, olemme toiveikkaina vetäneet purjettakin esille, mutta kuunneltuamme hetken purjeen läpsytystä puolelta toiselle olemme palanneet totuttuun moodiin, vain pienennetty isopurje tukemassa menoa ja vähentämässä veneen rullausta puolelta toiselle. Olemme yrittäneet olla kovin varovaisia tuulitoiveissamme, mutta silti säänhaltija on nähtävästi ollut hyvinkin kuulolla, koska nyt sääennuste näyttää tästä illasta alkaen kovenevaa vastatuulta, joka Bermudaa lähestyttäessä alkaa näyttää vähintään 10 m/s, meille jo niin tuttuja lukemia. Meidän tuurilla tämä osa ennustetta varmasti tulee pitämään paikkansa.

Matkaa on nyt jäljellä 230 mailia eli noin 420 kilometriä, perillä Bermudalla olemme ehkä jo maanantaina, riippuen loppumatkan vastatuulien aiheuttamasta kryssimisen tuomasta lisämatkasta.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä rakkaat! Olkaa onnellisia kun kukot ei ala kiekumistaan aamu neljältä, niin kuin täällä bambumajoissa missä ollaan. Pidetään teille koko ajan peukkuja! Iso hali<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän linnut oli ihan hiljaa, lenteli vaan uteliaana ympärillä 😄

      Poista
  2. Raitamakrilli Acanthocybium solandri tunnetaan nimellä Wahoo eli Ihan oikein katsoitte. Kala on kosmopoliitti eli löytyy myös Atlantilta. http://en.wikipedia.org/wiki/Wahoo
    Moni purjehtija pitää tätä ihan ykköskalana, vielä Mahi Mahiakin parempi syötävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmopoliittikala oli tosi hyvää, meidän mielestä MahiMahin veroinen😜

      Poista

Jätä rohkeasti viestiä, ruusuja, risuja, kysymyksiä, mitä vaan. Pyrimme vastaamaan, kun olemme netin äärellä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.