Message from: Maiju Suurnäkki

HAVANASSA 6.-8.4.2015


MAJOITUS

Olemme istuneet modernin taksin (= 80-luvun alun Volkswagen Passat) takapenkillä 250 km ja nyt kuski kiertelee vanhan Havanan kapeita kujia yrittäen löytää meidän majapaikkamme. Emme ole menossa hotelliin vaan ihan tavalliseen kuubalaiseen kotiin, josta vuokrataan huonetta turisteille (erittäin yleinen keino tienata muutama ylimääräinen seteli tämän päivän Kuubassa). Taksiyrittäjä Candido on järjestänyt meille tämän majoituksen, isäntäväki kuulemma puhuu hyvää englantia ja kuski tietää osoitteen. No, on kuskilla osoite paperilapulla, tarvitaan vaan muutama kierros ympäri ahtaita katuja ja pari tarkentavaa kysymystä paikallisilta, kun olemme oletettavasti oikealla ovella. Kyllä, eläkeläisrouva tulee avaamaan oven ja toivottaa tervetulleeksi, pelkällä espanjalla -ei tainnutkaan olla alunperin puhuttu majoitus, mutta ei se meitä haittaa. Ovesta tulemme hämärälle sisäpihalle, josta aukeaa useita ovia. Yhden oven takaa löytyy pariskunnan keittiö-olohuone ja kylppäri sekä meille pedattu makuuhuone (missäs pariskunta itse nyt nukkuu, nähtävästi sisäpihan eri oven takaa löytyvässä huoneessa). Rouva kertoo, että avainta me emme tarvitse, hän on aina paikalla, koputus vaan oveen tai ikkunaan. Pienen neuvottelun jälkeen pääsemme hinnasta yksimielisyyteen (rouva haluaisi vähän enemmän, vaikka Candidon kanssa hinnaksi oli sovittu 25 euroa yöltä). Aamupalaakin olisi tarjolla viiden euron lisähintaan henkeä kohden, mutta päätämme herkutella kaupungilla.

Havana on iso ja melko rähjäinen city. Rakennuskanta on vanhaa ja vielä vanhempaa. Kaikkialla restauroidaan vanhoja tyylikkäitä rakennuksia, osasta on enää vain julkisivuseinän rippeet jäljellä, mutta niissäkin näkyy rakennustelineitä, ehkä taakse rakennetaan uusi talo? Ihan muutamassa vuodessa korjauksian ei valmiiksi saada, työskentely näyttää hitaalta, tiilikuormiakin tuodaan paikalle polkupyörätaksilla, toki autojakin on liikenteessä. Vanhan Havanan puolella on useita kirkkoja ja katedraaleja, joiden pitäisi olla auki turisteille, mutta kysyessämme suljettujen ovien luona asiaa, saamme vastauksen "ehkä on auki huomenna". Vanhan kaupungin ja keskustan välissä on Havanan Capitoli, valkokupolinen USA:n Capitolin mallin mukaan tehty suuruuden ajoista kertova rakennus., joka ennen Castrojen valtakautta oli hallituksen käytössä. Harmiksemme emme pääse Capitoliin sisälle, koska sielläkin on käynnissä restaurointityöt, koko valtava rakennus ja piha-alue on kokonaan suljettu yleisöltä.

HERKUTTELEMASSA

Vau, mikä leipomo! Seisomme Santo Domingon konditorian leivostiskin äärellä jonossa ja yritämme päättää, mitä näistä kaikista yli kahdestakymmenestä herkusta maistamme tänään ja mitä vasta huomenna:-) Olo on kuin Liisalla ihmemaassa, koska Euroopan jälkeen on herkkutarjonta ollut lähes olematonta. Valitsemme suklaapäällysteiset lehtevät leivokset, maksamme (kaksi leivosta = 1,10 euroa, herkullisen halpaa) ja jatkamme matkaa pusseinemme yläkerrassa olevaan kahvilaan. Tiskillä tilaamme kahvit "uno cafe con leche y uno cafe de Santo Domingo (myös minä olen oppinut täällä juomaan kahvia vuosisadan tauon jälkeen). Kahvila on lähes tyhjä, mutta kahvin saanti pöytään kestää ja kestää, emme ole vieläkään ihan oppineet tähän latinomaiden kiirettömään elämään. Leivokset on jo lähes syöty, kun saamme kupit eteemme. Cafe con lechehän on perinteinen maitokahvi, mutta Santo Domingo on tämän kahvilan nimikkokahvi, pienessä kupissa mustaa kahvia hunajan ja kanelin kera, nam:-)

Isossa vieraassa kaupungissa on vaikea löytää hyvää ravintolaa, mutta onneksi meillä on matkassa LonelyPlanetin opaskirja, jonka ohjeilla löydämme vähän sivussa olevaan kiinalaisravintolaan kaupunginn uudemmalla puolella. Ravintolan kyltti ja sisustus ovat kiinalaista tyyliä, mutta henkilökunnasta vain ovimies on alkuperältään kiinalainen, eikä ruokalistakaan rajoitu pelkkiin kiinalaisiin annoksiin. Tilaamme alkupalaksi yhden annoksen kevätkääryleitä jaettavaksi ja pääruuaksi possua ja kanaa vihannesten ja riisin kanssa. Kevätkääryleet ovat epätavallisen isot ja sisältävät reilusti jotakin vihreää vihannesta. Pääruokana olevat liha-annokset ovat niin isot, että meille olisi hyvin riittänyt yksi annoskin, kun tähän asti kuubalaiset ravintola-annokset ovat olleet niin pieniä, että niillä juuri ja juuri on lähtenyt nälkä. Tässä ravintolassa lähes kaikki asiakkaat pakkauttavatkin osan ruokaa kotiin viemiseksi. Ruoka on myös todella hyvää! Ja hinta tässä korkeiden ravintolahintojen maassa alle 5 euroa annokselta, mikähän tässä on vikana?!:-)

KULTTUURIA JA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

Kävelemme puistossa, kun tapaamme paikallisen nuoren pariskunnan. He tekevät tuttavuutta ja innostuvat kertomaan Havanassa nähtävistä asioista, sellaisista oikeista kuubalaisista jutuista eikä pelkästä turistihössötyksesta. Kuljemme heidän opastaminaan ravintolaan, jossa on esiintymässä tänään 88 vuotta täyttävä kuubalainen laulaja orkesterinsa kanssa. Istumme pöytään kuuntelemaan musiikkia, samalla saamme useita vinkkejä karttaamme merkittyinä ja lapulle kirjoitettuna. Jonkin ajan kuluttua nainen kertoo, että heillä on kaksi pientä lasta ja että Kuubassa on tavallisen ihmisen hyvin hankala saada lapsille maitoa, voisinkohan minä ostaa sitä heille, lähellä olisi ostopaikka. Kummastuksissani seuraan naista kadulle, jossa tapaamme maitojauhetta myyvän naisen. Kauppoja ei aleta hieroa kadulla, vaan siirrymme viereisen talon porttikäytävään. Myyjänainen kaivaa kassistaan kaksi isoa maitojauhepussia, joiden hinta olisi kaksikymppiä -"anteeksi nyt, kyllä minä ymmärrän, että lapset tarvitsevat maitoa, mutta en minäkään mikään rikas ole". Lopulta päädymme siihen, että minä maksan yhdestä maitojauhepussista 10 euroa ja saan isot kiitokset. Palaamme ravintolaan, jossa orkesteri on aloittamassa taukoa. Ostoksilla käynnin jälkeen seurustelu on melko väkinäistä ja päätämmekin hetken kuluttua jatkaa kävelyämme. Saamme vielä isot kiitosten toivottelut peräämme. Minulla olo on vähän ristiriitainen, tulinko vaan rehellisesti huijatuksi, meneekö maitojauhe todella tarpeeseen vai myydäänkö se edelleen eteenpäin mustanpörssin markkinoilla -no, joka tapauksessa kympin hyväntekeväisyys menee jollekin tarvitsevalle?

JAZZ-KLUBILLA

Viimeisenä Havanan iltana olemme päättäneet vierailla jazz-klubilla. Kysymme turisti-infosta lisätietoja ja kuulemme, että kaupungissa on vain kaksi jazz-klubia, joista kuuluisimalle päätämme mennä illalla. Klubi sijaitsee kaupungin uudemmalla puolella. Kävelemme läpi hämärtyvän kaupungin, vaikka innokkaat polkupyörätaksikuskit huutelevatkin tarjouksiaan -välillä tuntuu, että täkäläinen tervehdyssana turistille on "taksi?". Havana vaikuttaa ihan turvalliselta kaupungilta, mutta silti pysymme isoimmilla valaistuilla kaduilla.

Löydämme jazz.klubin osoitteen mukaan, Havana on helppo paikka liikkua, osoitteet pitävät paikkansa ja katujen nimet on merkitty talon seiniin tai kadunkulmassa olevaan kiveen kuten tällä alueella, jossa nimet ovat vain yksittäisiä numeroita tai kirjaimia. Mukavan hämyisä pieni klubi sijaitsee kellarikerroksessa , sisäänpääsymaksu on 10 euroa ja sillä saa kaksi cocktailia. Istumme mukavasti pöydän ääreen lähelle esiintymislavaa, jossa roudari vasta aloittelee johtojen vetämistä, ei taida musiikki ihan äkkiä olla alkamassa, mutta yritetään nyt kerrankin pysyä hereillä. Vihdoin bändi aloittaa soiton kello yhdentoista jälkeen. Lavalla on neljä muusikkoa, jotka eläytyvät musiikin soittamiseen täysillä, on mukava katsoa oman alansa ammattilaisia aidossa ympäristössä.

Bändin vetäydyttyä tauolle tunnin esiintymisen jälkeen päätämme myös me vetäytyä nukkumaan. Otamme kadulla päivystävän taksikuskin tarjouksen vastaan, vitosella vanhan Havanan osoitteeseen, matkaa tulee noin viisi kilometriä. Ojennan osoitekortin kuskille, joka vielä hyväksyttää kyydin auton luona seisovalta omistajalta. Sitten mennään, ensin ihan oikeaan suuntaan, mutta sitten kuski kaartaa auton puiston reunaan ja selittää osoitteen olevan siinä ihan lähellä, pidemmälle ei autolla pääse. No juu, muuten hyvä, mutta ei meidän majapaikka ole täällä päinkään, matkaa on vielä pari kilometriä. Selitämme asiaa kuskille kartasta näyttämällä, ajetaan vaan rantatietä vielä eteenpäin ja sitten sieltä käännös oikealle suoraan meidän kadulle. Kuski nyökkäilee vähän epäilevänä, mutta lähtee liikkeelle, kääntyy rantatielle, mutta ihan päinvastaiseen suuntaan eli sinne mistä juuri tulimme. Stop, stop, ei sinne, nyt auto ympäri ja toiseen suuntaan! Taas selitetään asiaa, espanjaa, englantia, suomea ja vähän viittomakieltä sekaisin karttaa osoitellen. Lopulta kuski uskoo päätään pudistellen, että kai nämä turistit luulee tietävänsä reitin. Kärry oikeaan suuntaan ja turistn neuvomasta kohdasta käännös ja kas, siinähän lukee "Luz", meidän katu:-)

Meneeköhän posti perille Suomeen?

KOHTI JAMAICAA 11.4.2015- xxx

Nyt olemme toista vuorokautta matkalla kohti Jamaicaa. Sääennuste lupasi idän/koillisen puoleista tuulta, jolla pystyisimme jopa purjehtimaan reittiämme kaakkoon. No, mikä oli todellisuus? Täysin vastatuuli tietenkin. Ihan sama, mitä sääennuste väittää ja mihin olemme matkalla, vastaan tulee! Nyt vastaan tulee myös lyhyt, terävä aallokko, joka 11 m/s tuulessa nousee vähän ikäväksi ja muistuttaa kovasti Itämeren oloja. Kun myös tällä alueella vallitseva virransuunta on idästä länteen, tulee sekin vastaan. Kaikella tällä vastaisella on se vaikutus, että Panthera vaan pomppii paikallaan aallokossa emmekä etene mihinkään. Takaisinkaan emme halua, joten alamme kryssiä eli siksakata haluamamme oikean suunnan molemmin puolin, parhaimmillaan (=pahimmillaan) meidän suunta on 220 astetta, jolla taitaisi päästä Guatemalaan. Onneksi tuuli heikkenee ja muuttaa vähän suuntaa iltaa kohden, joten pääsemme oikealle kursslle, tosin koko ajan koneen autamana, purjeet sentään on ylhäällä tuulettumassa -taitaa kestää tämä matka:-)

Message from: Maiju Suurnäkki

PÄÄSIÄISVIIKKO KUUBASSA 5.4.2015


TIISTAI PURJEENKORJAAJALLA

Aamulla olemme ajoissa rannassa korjaukseen menossa olevan purjeen kanssa. Porttivahti kysyy, haluammeko taksin ja näyttää portin takana olevaa autoa. Ei, kiitos vain, emme tarvitse, odotamme eilistä taksiamme tähän kello yhdeksäksi. Porttivahti kertoo, että iso vihreä jenkkiauto oli odotellut portilla pitkään, mutta on nyt jo mennyt. Emme ymmärrä, miten niin on mennyt, sovittuun aikaanhan on vielä 10 minuuttia. Porttivahti sanoo, että kello on nyt lähes kymmenen ja näyttää varmuuden vuoksi kännykästä aikaa. Me olemme siis tietämättämme eläneet tulostamme asti neljä vuorokautta väärässä ajassa -no, sattuuhan sitä, tunti sinne tai tänne, mutta taksikuskin puolesta harmittaa, kun on odotellut meitä turhaan.

Hyppäämme tarjottuun taksiin ja pakkaamme purjeen takaluukkuun. Vanha jenkkiauto on tämäkin, "moni kakku päältä kaunis", toteamme, kun tipahdamme jousettoman takapenkin uumeniin. Loppumatkasta yritämme neuvoa kuskia, joka osoitelapusta huolimatta ei löydä perille. Aluetta tuntemattoman turistin ohjeet kaikuvat ensin kuuroille korville ja kuski kääntyy päätieltä ihan väärään suuntaan. Meidän itsepintaisten vastaväitteiden ja muutaman paikallisilta kysytyn ohjeen jälkeen olemme taas purjemaakarin ovella. Luicito ihmettelee huolestuneena, eikö eilen sovittu auto tullutkaan. "Kyllä tuli ja meni, kun meillä on kellossa ihan väärä aika", selitys tyydyttää maanmiehensä käytöksestä huolestunutta miestä.

Luiciton verstaan lattialla saamme purjeen kunnolla auki ja repeämiä ei onneksi löydy enempää, vain ne kaksi, jotka olimme huomanneet. Ammattimiehellä on selvä näkemys, mitä purjeelle tehdään ja luotamme huojentuneina hänen osaamiseensa. Luicito lupaa korjata purjeen huomiseksi ja hinnaksi sovitaan satanen.

KESKIVIIKKO VESIPUTOUKSILLA EL NICHOS

Taas oli aikainen aamuherätys ja olemme jo ennen kello kahdeksaa menossa läheisen hotellin aulaan, josta matkatoimiston auto tulee hakemaan meidät koko päivän kestävälle vesiputousretkelle. Hetken odotettuamme kävelee ovesta urheilullisesti pukeutunut nuorimies Antonio, tulee luoksemme ja kysyy Mariaa Suomesta. Edellisenä päivänä matkatoimiston virkailija kirjoitti henkilötiedot kohtaan vain kaikki kolme etunimeäni ja niistä nyt toinen eli Marja on muuttanut muotoaaan espanjalaiseen kieleen sopivaksi Mariaksi, sopiihan se:-)

Retkiseurueemme ei ole suuri, vain me, kaksi saksalaista nuorta miestä, yksi espanjalainen nuorimies, opas Antonio ja autokuski. Matkaa teemme nykyaikaisella tila-autolla pienten kylien ja maaseudun läpi. Kaikkialla on hämmästyttävän siistiä, kylissä talot ovat pienempiä ja alkeellisimpia, mutta monissa paikoissa näkemiämme hökkelikyliä ei löydy (onko niitä jossakin kauempana tiestä vai onko alin asumustaso tässä sosialistisessa maassa Itä-Karibian oloja parempi?)

Kuubassa kasvatetaan paljon sokeriruokoa ja matkalle pysähdymme pienen kojun luo, jossa myydään juotavaa. Kojun takana on pieni sokeriruokopuristamo. Laitteen käyttäjä työntää nipun sokeriruokoa pyörivän koneen sisään, ilman mitään suojalaitteita -kaikki sormet näyttävät edelleen olevan tallella. Laitteen sivusta valuu sokeriruokomehua kannuun. Saamme jokainen palan halkaistua sokeriruokoa pureskeltavaksi, sitä purraan kuin purukumia ja jämät syljetään maahan. Lopuksi saamme vielä maistaa jäillä viilennettyä sokeriruokomehua. Yllätykseksemme mehu ei ole liian imelää, oikeastaan ihan hyvää, ainakin yksi lasillinen.

Perillä vuoristossa El Nichon alueella on luonnonpuisto, jossa on isohko komea vesiputous (nyt on kuiva kausi lopuillaan, vettä on paljon enemmän kesällä), vesi jatkaa matkaa alaspäin puroja pitkin usean eri luonnon muovaaman altaan kautta. Vihreään metsään on tehty polku kiveämällä ja rakentamalla siltoja purojen yli. Kaikkialla on rauhallista ja hiljaista, linnut livertävät ja aurinko paistaa jossakin puiden yläpuolella jättäen metsän mukavan viileäksi. Altaissa voi uida ja jyrkimmällä kalliolla jopa sukeltaa kuuden metrin korkeudesta alla olevaan pieneen lampeen. Me tyydymme kahlaamaan viileässä vedessä ja katselemaan, kun seurueemme nuoret miehet hyppivät veteen paikallisen sukellusmestari/ensiapumiehen ohjauksessa. Onneksi olimme lähteneet aamulla varhain liikkeelle, saimme lähes koko alueen vain itsellemme, vasta viimeisellä altaalla iso saksalainen turistiryhmä saavuttaa meidät.

Retken hintaan kuuluu myös lounas, jota nautimme alueella olevan ravintolan isolla katetulla terassilla kuunnellen samalla paikallista muusikkoryhmää. Tarjoilu on tyypillistä kuubalaista ruokaa, tuoresalaattia, riisi-mustapapusekoitusta, ihanan ylikypsäksi keitettyä kanaa ja keitettyä kurpitsaa -yksinkertaista, mutta hyvää:-) Lounasta syödessä kyselemme Antoniolta kuubalaisesta elämästä ja hän uskaltautuukin kertomaan asioista, vaikka aiemmin matkalla auton luona ollessa halusi puhua vain luonnosta, koska ei halua menettää työpaikkaansa. Saamme kuulla, että jokaisen kuubalaisen täytyy tehdä työtä elääkseen (vain sairaat, vammaiset ja vanhukset saavat avustusta) ja lähes kaikki tekevät useampaa työtä ansaitakseen riittävästi pärjätäkseen. Antonion mukaan kuubalaisen kuukausiansio yhdestä työstä on vain 25-35 euroa, perusansio ei sanottavsti nouse, vaikka koulutusta olisi enemmän. Valtio maksaa kaiken koulutuksen, kaikki käyvät vähintään 9 vuotta koulua. Yliopiston käyneet selviävät armeijasta vuodella, muut joutuvat olemaan siellä kaksi vuotta. Armeija-ajalta maksetaan täyden ylläpidon ja vaaatetuksen lisäksi palkkaa 10 paikallispesoa kuukaudessa (=0.40 euroa!), joka ei riitä edes yhteen bussimatkaan kodin ja varuskunnan välillä. Yliopiston käyneet joutuvat tekemään valmistuttuaan vuoden töitä valtiolle valtion määräämässä paikassa tosin yleensa kuitenkin opiskelemallaan alalla. Antonio kertoo itse tekevänsä ajoittain viittä eri työtä: matkaoppaan lisäksi hän toimii partiolaisten ohjaajana, liikunnan opettajana koulusssa, hierojana hoitolaitoksessa ja kirjoittaa vielä urheilujuttuja internettiin -emme kysyneet, montako viikkotuntia kuubalaisen perustyö sisältää, että aikaa on niin monen homman tekemiseen. Parhaaimman asnion saa kuulemma esimerkiksi taksinajosta, jos omistaa itse taksin. Myös erilaiset palveluammatit, joissa maksetaan tippiä, ovat haluttuja, tipeistä muodostuu usein isompi ansio kuin varsinaisesta palkasta.

Retken päätteeeksi palaamme Cienfuegosiin. Saamme kadun reunasta taas taksitarjouksen (hinnat vaihtelevat 5-15 euron välillä matkan pituuden mukaan, taksiyrittäjän ansioksi tuosta jää vain osa, koska nämä isot jenkkiautot vievät paljon bensaa!) purjeen hakemiseen. Tällä kerralla pidämme päämme ajo-ohjeiden antamisessa ja löydämmekin suoraan verstaaalle, jossa purje on sovitusti valmiina. Hyvä, yksi stressi vähemmän:-)

KIIRASTORSTAIN KABAREE

Kävelemme illalla yhdeksän jälkeen kohti kaupungin tällä laidalla olevaa kabareeta, Cabaret TropiSur (normaalisti olemme tähän aikaan jo nukkumassa, meri-ilmasto väsyttää). Muutama päivä sitten turisti-infon täti kehui paikkaa tavallisten kuubalaisten paikkana ja hyvää ruokaakin pitäisi olla tarjolla ("I can go, you can go"). Kabareen portilla tapaamme ystävällisen nelikymppisen miehen, joka sanoo olevansa töissä siellä ja opastaa meidät sisään, vaikka esitys alkaakin vasta reilun tunnin kuluttua. Samalla kuulemme, että siellä ei ole ruokaravintolaa, ainoastaan juomia. Mutta ei haittaa, mies lähtee näyttämään meille lähellä olevan ystävänsä ravintolan, johon kävelemme viidessä minuutiss. Matkalla hän ehtii kertoa sujuvalla englannin kielellä toimivansa kabareen taustajoukoissa ja olevansa varsinaiselta ammatiltaan hatuntekijä, jonka tekemiä päähineitä on kabareen tanssijoilla. Ravintola Ebeneser osoittautuu helpotukseksemme oikeasti hyväksi ravintolaksi, ruoka on herkullista ja henkilökunta mukavaa. (Kuubassa ravintoloiden taso vaihtelee tosi paljon, mekin saimme täällä ensimmäisellä ravintolakäynnillä koko elämämme huonointa ruokaa puitteeltaan tasokkaan oloisessa pöytäliinapaikassa, kokki olisi ansainnut mitalin tavallisten ruoka-aineiden pilaamisesta, mutta positiivista oli, että sen jälkeen taso ei ole voinut laskea!)

Ruokailun jälkeen palaamme kabareen ovelle, jossa hatuntekijä on meitä odottamassa kertoen, että hän on neuvotellut ovimiehen kanssa meille erikoishinnan, vain 5€/nenä, normaalisti turisti maksaa enemmän (tiedä sitten, kuka vedätti ketä, kun kadulla olleessa mainoksessa kerrotaan hinnan olevan paikallisille 1 € ja "ekstranjeros" 2 €). Seuraavaksi hatuntekijä johdattaa meidät hyvällä paikalla olevaan pöytään, toivottaa mukavaa iltaa ja lähtee valmistautumaan esityksen alkamiseen. Kabaree on ammattimaisesti tehty parinkymmenen tanssijan ja laulajan esittämä show, ikään kuin karibialainen Moulin Rouge. Karibialaiset rytmit vaihtuvat vahvan miesduon esityksen kautta todella taitavaan breakdanceen ja paikkakunnan oman rickymartinin lauluun. Tanssivat miehet ovat komeita ja naiset vähäpukeisia, kesken vauhdikkaan tanssin putoaa yhdeltä naiselta yläosa, mutta esitys jatkuu yläosattomissa loppuun asti -jäämme miettimään, oliko se tarkoituksellista vai vahinko. Kabaree antaa taas ihan erilaisen kuvan Kuubasta ja sen ihmisistä sekä muistuttaa samalla, että myös Kuuba on todellakin Karibiaa!

Esityksen jälkeen hatuntekijä käy luonamme juttelemassa. "Pidimmekö esityksestä, huomasimmeko hänen ryhmänsä tekemät päähineet?" Kyllä, todella viiihdyimme ja sulkapäähineet olivat upeita. Ainut, mitä jäimme keskenämme ihmettelemään, on näiden ihmisten ystävällisyys ja positiivisuus. Tavallisen ihmisen elämä pienen palkan ja siihen verrattuna kalliiden elinkustannusten kanssa ei ole Kuubassa helppoa, mutta kaikkialla täällä aistii kummallisen positiivisen elämänasenteen, siitä olisi opittavaa monella "paremmissa" oloissa olevalla.


LANKALAUANTAI TRINIDADISSA

Aamulla pöristämme jo ennen kello kahdeksaa kohti marinan rantaa, kiinnitämme Möhkön pieneen palmuun ja olemme valmiit päiväretkelle Trinidadin kaupunkiin. Marinan portilla meitä odottaa sovitusti vaaleansininen vanha jenkkiauto omistajansa ja kuskin kanssa -Kuubassa yksityiset ihmiset saavat nykyään ajaa taksikyytejä omilla autoillaan, emme tiedä, tarvitaanko siihen jokin lupa vai ei. Kertaamme vielä omistaja Candidon kanssa, että 80 km matka maksaa edestakaisin 50€ (olisimme voineet etsiä muita veneiljöitä samaan kyytiin jakaaksemme kustannukset, mutta tähän lähtöön ei löytynyt ketään) ja kuski hakee meidät takaisin iltapäivällä kello 17. Sitten vaan herrasväki takapenkille, tässä autossa on jopa istuinten jouset tallella, emme putoa tyhjään penkkiin kuten purjeenvientireissulla. Matka menee mukavasti läpi muutaman pienen kylän ja maaseudun, kaikkialla on siistiä, rähjäisyys puuttuu, vaikka alue paikoitellen onkin selvästi köyhempää. Yhtäkkiä kuski hiljentää vauhtia ja väistelee jotakin, mitä nyt? Tiellä on sadoittain rapuja!!! Ravut muuttavat johonkin juuri tähän aikaan vuodesta ja kulkureitti kulkee tämän maantien yli. Kommunikaatiovaikeuksien vuoksi jää epäselväksi, menevätkö ravut nyt mereen vai vuorille -meistä näyttää, että suunta olisi merestä poispäin. Autoilijoiden väistelystä huolimatta osa ravuista tulee yliajetuksi, koska niitä on todella tiheässä ja useamman kilometrin matkalla (Providenciassa kuulimme, että siellä vietetään erityisiä juhlia rapujen muuton aikana ja armeija pysäyttää liikenteen kokonaan jollakin tien pätkällä).

Trinidad on 500 vuotta vanha kaupunki, jossa on kapeat mukulakivikadut, paljon värikkäitä taloja ja entisöityjä/entisöitäviä rakennuksia sekä myös enemmän turisteja. Kävelemme ympäri kaupunkia turistitoimistossa valokuvaamamme kartan mukaan (virkailija on todella pahoillaan, että heillä ei ole karttoja, vaikka nyt on turistisesonki). Kaupungin toisella laidalla saamme polkupyörätaksin kuljettajalta tarjouksen ajella kyydissä takasin vanhaan kaupunkiin. Kuumissamme ja jalat jo kipeinä päätämme työllistää uutteran pyöräilijän. Vähän kyllä hävettää istua takapenkillä kyydissä, kun hän puuskuttaa ylämäkeen parikymmentä minuuttia, onneksi kuitenkin epätasaista asfalttia eikä mukulakiviä. Luovutamme jo ennen sovittua määäränpäätä ja maksamme pyydetyn kahden euron lisäksi yhden euron tippinä.

Iltapäivällä istumme musiikkitalon rappusilla varjossa, kun luoksemme tulee vanhempi herrasmies. Kuultuaan, että olemme Suomesta, hän alkaa luetella "Helsinki, Vantaa, Espoo, Suomi itsenäistyi 1917, Suomen sota 1940-44, Saksa auttoi... mitä ihmettä? Onko Senor käynyt Suomessa? Ei ole, vaan hän kertoo matkailevansa unelmissaan, tutkii karttoja ja kirjoja ja kirjoittaa runoja. Hetken kuluttua hän kaivaa kangasrepustaan monta kovin kulunutta pahvikantista vihkoa ja löytää Suomen sivut. Siellä hänellä on itse kirjoittamiaan runoja Suomesta (kaikista Euroopan ja Amerikan maista) ja hän lukee meille ensimmäisen Suomen runon, jossa on todella mainittu Helsinki, Espoo, Vantaa sekä Turku, Lieto, Raisio ja Maarienhamina, ja runoja on lisää seuraavilla sivuilla. Seuraavaksi hän kysyy nimiämme ja alkaa kirjoittaa runoa meille (liitän kuvat runoista tänne, kunhan jonain päivänä olemme taas toimivan netin äärellä). Ammatikseen Luis kertoo olevansa runoilija ja toimivansa jossakin täällä Trinidadissa olevalla taiteilijoiden kadulla. Ihan kaikkea hänen kertomaaansa emme ymmärrä, mutta se ei meitä haittaa. Rahaa Luis ei missään vaiheessa pyydä, mutta maksamme runosta kirjoituspalkkiona 2 euroa. Kaikkea mielenkiintoista täällä tapaa:-)