Message from: Maiju Suurnäkki

LOPPUMATKA MERELLÄ BAHAMA-BERMUDA 27.5.2015


KALAJUTTU

Olemme melkein jo luopuneet toiveesta saada kalaa tällä legillä, taitavat kalat olla kadonneet syvemmälle mereen lämpimästä pintavedestä. Viehettä on uitettu veneen perässä yötä päivää, ainut saalis ovat olleet runsaat merileväkasat, joita on poistettu koukusta säännöllisesti. Vihdoin Juha päättää vaihtaa uuden käyttämättömän vieheen jo kuluneemman tilalle. Viehe on selvästi isompi, ei siihen ainakaan ihan pikkukala iske.

Lauantai-iltana kela pärähtää, jaa... taas lisää ruohoa?? Siima alkaa juosta kelalta vauhdilla, ei taida ollakaan ruohotupsu. Juha saa pysäytettyä kelan ennen kuin koko siima on meressä, mutta takaisin kelaus ei onnistukaan. Nyt on jotain isoa koukussa! Vapa taipuu, jotain painavaa on perässä. Kala (kuinka iso?) vai jotain rojua merestä? Juha pitää siimaa tiukalla ja väsyttää saalista, noin puolen tunnin hidas kelaaminen saa siiman lyhenemään ja saaliin lähestymään venettä. Lopulta vedessä vilahtaa jotain sinisen mustaa, mikä tuo on? Hai? Otan varmuuden vuoksi jo videokuvaa, onpahan jotain näytettävää, jos saalis karkaa. Kala näkyy nyt selvästi, ei se hai ole, mutta kummallinen raitakala. Raitaotus yrittää vielä pyristellä ja kiepsahdella, mutta koukku ja siima pitää.

Millä tuo saadaan ylös, mahtuuko se sitloodaan, onko se syötävää lajia? Juha jatkaa otuksen väsyttämistä veneen vierellä ja minä haen kalakirjan...joku makrilli se voisi olla...ei ainakaan barracuda...eikä hai...siis RUOKAA...ylös vaan. Yritän etsiä kalakoukkua peräboksista, mutta emmehän me ole sitä käyttäneer, joten mihin lie hautautunut. Heittäen vetämällä se täytyy tämäkin otus nostaa. Katos auki sitloodan päältä, sitloodan pohja tyhjäksi köysistä, rommipullo ja iso liimapuristin (ei löytynyt vasaraakaan tähän hätään) mestausta varten.

Juha yrittää nostaa...ei nouse ensimmäisellä (mutta hienolta otus näyttää), eikä toiselle, taitaa ollla kolmas tai neljäs riuhtaisu, jolla kala nousee vapa taipuneena veneen ylle ja mätkähtää hyvin tähdättynä suoraan sitloodan pohjalle. Mikä KALA!! Sinisen-hopean-mustan raidallinen, kaunis ja upea. Niin väsynyt taistelusta, että haukkoo vaan henkeään rauhallisesti pohjalla. Saamme annettua sille tujauksen rommia suoraan kiduksiin viimeiseksi voiteluksi, emme tarvitse edes liimapuristinta tainnutusaseena (niin voimakkaan oloinen kala isoine hampaineen, etten sitä kovin energisenä olisikaan halunnut). Ihastelemme kalaa ja melkein unohdamme ottaa saaliista kuvia, raidat haalistuvat jo nopeasti ennen kuin saamme otuksen ikuistettua. Kalakirjastamme löytyy lähinnä vastaava kala nimellä Raitamakrilli, Acanthocybium solandri. Kirja sanoo, että kala liikkuu laajalla alueella, pääasiassa Intian valtamerellä ja Tyynellä merellä, sillä on valtava kita ja se voi olla hyvin aggressiivinen, liha on poikkeuksellisen maukasta. Me ollaan nyt kuitenkin Atlantilla, sopiiko se määritelmään "laajalla alueella"? Selaan vielä kalakirjaa, makrilli tämä mielestämme kuvien mukaan on, olkoon tarkempi laji mikä hyvänsä, ei muuta kuin fileiksi ja pataan.

Kalan pituus on 110 cm, paino on arvailujen mukaan 12-15 kg (vaakasta on tietenkin patterit loppu, joten tarkka paino ei selviä). Juha veistää kalasta isot fileet, joita joudumme vielä pienimään saadaksemme ne mahtumaan jääkaaappiin. Ensimmäinen annos pääsee suoraan uuniin, joka oli sattumalta kuumana patonkien paiston jäljiltä. Fileen päälle vain sipulisilppua,suolaa, pippuria, voita ja kostukkeeksi kookoskermaa. Ei siis ollut aavistustakaan, miten Raitamakrillia valmistetaan, mutta todella hyvää tuli, NAM!! Tätä kirjoitettaessa kalaa on syöty jo neljä kertaa (uunikala maistui myös kylmänä ja pannulla voissa paistettu file oli eityisen herkullista!) ja juuri mietin, onko viimeinen fileen pala neljän jääkaapissa säilytetyn vuorokauden jälkeen vielä hyvää kalakeiton aineksiksi (kummasti kalan tuoreusvaatimus on viime aikoina kiristynyt, vaikka marketin kalatiskissä myydään paljon vanhempaa kalaa).




EI VALITETA TUULEN PUUTTEESTA

Neljän päivän tuuleton kausi loppuu sitten sunnuntaiaamuna. Kovin varovasti olemme harmitelleet tuulen puutetta, mutta vitsikäs tuulenhaltija kääntää kuitenkin puhaltimen puhaltamaan koillisesta eli suoraan meitä vastaan. Alkuun tuulta tulee pienemmällä voimakkuudella, mutta nopeasti voima vakiintuu 10 m/s paikkeilla. Tuuli sinänsä ei ole paha asia, pienennetään vaan purjetta sopivasti ja muutetaan kurssia niin, että Panthera kulkee tiukassa sivutuulessa. Hankalampi asia on tuulen aikaansaama aallokko, joka tulee myös ihan vastaan ja kasvaa tuulen mukana. Aalto on mallia "Itämeri", korkeaa, terävää ja niin lyhyttä, että Panthera ei mahdu aaltojen väliin. Vauhti pysähtyy rämähtäen lähes jokaiseen aaltoon, pelkillä purjeilla emme liiku mihinkään, vaan hypimme paikallaan. Lopputuloksena valitsemme kurssin niin, että sekä aalto että tuuli tulevat aavistuksen sivusta, vedämme purjeet mahdollisimman tiukalle ja annamme moottorin pöristä. Haluamamme kohteeseen vievän koilliseen johtavan kurssiviivan sijasta siis kryssimme eli siksakkaamme puolelta toiselle. Ensin suoraan pohjoiseen jopa luoteeseen, iso aallokko painaa meitä vielä koko ajan enemmän länteen kuin haluaisimme. Seuraava halssilla yritämme itään, mutta todellisuudessa kuljemme kohti kaakkoa, välillä tuntuu, että olemme menossa takaisin sinne, mistä lähdimme.

Kuljetusta menoviivastamme muodostuu kiemurteleva polku alkuperäisen suunnitelmaviivan ympärille. Kyllä matka sujuu näinkin, mutta kohteen lähestyminen on todella hidasta. Onneksi meillä on riittävästi dieseliä, Jamaicalta ostetut lisäkanisterilliset ovat todella tarpeeseen. Laskemme, että polttoaineen pitäisi riittää perille asti, vaikka mielellään vähän oikeasti purjehtisimmekin.

Suunniteltu reittiviiva on tuo musta, todellinen kuljettu reitti näkyy keltaisena, tosin siinäkään ei näy lyhyemmät siksakit.

Maanantain aikana tuuli on jatkuvasti lukemissa 10-13 m/s, aalto on riittävän suurta eli noin 3-4 metristä, muta onneksi sen verran pitkää, että mahdumme suurimman osan aikaa sinne väliin. Karibialle päin myötäaalloissa tullessamme mietimme, miten mahdotonta niitä isoja aaltoja olisi mennä toiseen suuntaan. Nyt me teemme juuri sitä eikä tämä ole mahdotonta, ihan vaan hiukan v....maista! Panthera selviää hienosti ja surffaa aallolta toiselle. Välillä vaan tuntuu, että veneestämme on tullut sukellusvene, kun ison aallon päältä tipahdetaan seuraavan aallon pohjalle, keula sukeltaa veteen ja roiskuvaa vettä on kaikkialle ympärillämme ja päällämme. Pääasiassa vesi pysyy veneen ulkopuolella, mutta sitloodassa toki kastuu, vaikkakin suurin osa vedestä lentää tuulilasirakenteen ja katoksen yli. Ainoa melko varmasti melkein kuivana pysyvä kohta löytyy tuulilasin ja sisäänmenoluukun nurkkauksesta penkiltä, jossa vahtivuorolainen yrittää kyhjöttää. Yhtenä yönä Juha saa piristävän herätyksen ollessaan sisällä juuri pukeutumassa nukkumisvuoron jälkeen, kun kylmää merivettä lentää suljetun ja tiivisteellä tiivistetyn kattoluukun raosta suoraan niskaan.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä (viimeinen yö onneksi) lähestymme Bermudaa, tuuli ei ole muuttanut suuntaansa yhtään mihinkään ja tulee meihin nähden todella hankalassa kulmassa. Aalto on myös muuttunut uudestaan hyvin sekavaksi kynnöspelloksi, ihanan lyhyeksi ja teräväksi. Kuljemme maksimissaan noin 3 solmun eli 5 km/h vauhtia (onkohan täällä joku hiton vastavirtakin hidastamassa menoa?) Paras miehistön jäsenemme Arska eli autopilotti on hoidellut hommansa tosi hyvin, mutta nyt alkaa silläkin pinna pettää ja se korjaa kurssia liian innokkaalla otteella, jolloin kulkusuuntamme karkaa liian pitkälle. Autopilotista ja veneestä tulee kuin heiluri, joka vetää puolelta toiselle. Arska täytyy päästää lepotauolle, eli ohjaamme pätkiä käsin, kunnes rauhallisemmalla hetkellä voimme luovuttaa vastuun taas Arskalle.

Tämä Möhkö-Lokki lenteli monta tuntia ihan Pantheran vierellä, kävi melkein hakemassa leipää kädestä, mutta ei päässyt siipiensä takia riittävän lähelle. Mikähän lie laji?

DIESELIN RIITTÄVYYS

Koko matkan ajan olemme laskeneet, miettineet, stressanneet ja jännittäneet polttoaineen riittävyyttä. Pantherassa on kaksi diesel-tankkia ja niiden lisäksi kanistereita kannella ja sisällä, yhteensä käytettävissä olevaa polttoainetta on 380 litraa. Viimeisenä yönä olemme siinä pisteessä, että kanistereita on täysinä enää yksi, jossa on 17 litraa dieseliä, päätankissa ehkä enää haisu jäljellä (tankin mittari on mallia "sinne päin", jonka näyttö vielä vaihtelee kuljettavan kyljen mukaan). Nyt on aika vaihtaa poltttoaineen otto pikkutankille, jossa käytettävää dieseliä on 50 litraa, jolla ajamme hyvin koko loppumatkan. Noin tunnin ajelun jälkeen koneen käynti hidastuu ja lopulta sammuu. Mitä nyt? Pikkutankkia emme ole käyttäneet viime aikoina, onko jossain letkussa tukos, onko huohotin letku tukossa, jolloin tankki ei saa korvausilmaa? Juha tutkii asiaa, hetkeksi kone käynnistyy, mutta sammuu uudelleen. Vaihdamme takaisin päätankille ja Juha häviää takasviitin uumeniin tutkimaan sängyn alla olevaa tankkia, sillä välin, kun minä toimin taas Arskana.

"Pikkutankki on lähes tyhjä!!, kuuluu sisältä. Siis mitä? Tyhjä? Mihin dieselit on hävinneet? Olihan se tankattu? Siis se oli täynnä? Paljonko meillä on dieseliä jäljellä? Mukavia kysymyksiä pimeässä kello neljä aamuyöstä, kun meri möyrii ympärillä, tuuli ulvoo, Panthera pomppii sekavassa aallokossa ja nukuttu ei olla tänä yönä juuri yhtään. Matkaa on jäljellä lähes vuorokausi, polttoaineen kulutus on noin 2 litraa tunnissa, joka tekee siis.... Helvetti!!!

Pikkutankki oli tankattu täyteen, dieselvarkaita meillä ei ole varmaankaa käynyt, tankin ympärillä haisee diesel, siis siellä täytyy olla vuoto? Juha saa pelastettua tankin pohjalta 10 litraa dieseliä kanisteriin ja löytää vielä kamiinan tankista 13 litraa (jossain vaiheessa puhuimme vitsinä, että siellä on hätävara). Meillä on siis yhteensä varmasti 10 + 13 + 17 = 40 litraaa polttoainetta, päätankissa on myös vielä "jonkin verran", näillä selvitään vai selvitäänkö?

Aamun valjettua saamme Bermudan saaren näkyviin, niin lähellä, mutta niin kaukana. Meno ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, päinvastoin. Siksakkaaminen ei vie meitä juurikaan kohti päätepistettä. Moottoriakin joudumme käyttämään isommalla, että pääsemme edes jotenkin eteenpäin. Kyllä ottaa Bermudalle pääsy koville! Väsyneeseen päähänikin on ilmestynyt ihan oma jousikonsertti, joka soittaa moottorin tahtiin musiikkia. Ihan tulee mieleen Kap Verdelle meno! Pieni lepohetki ja välipala saa musiikin häviämään. Soitan VHF:llä ohjeen mukaan Bermudalle ilmoituksen lähestymisestämme. Ystävällinen mieshenkilö vastaa Bermuda Radiossa ja tarkistaa ennakkoon lähettämämme tulotiedot ja kysyy, onko meillä alueen kartat. Hän tiedustelee myös arvioitua saapumisaikaamme, johon vastaan kertomalla polttoaineongelmastamme. Sovimme, että otan heti uudelleen yhteyttä, jos tarvitsemme jotakin avustusta. Alkaa tuntua paljon paremmalta, kun tiedämme, että apua on tarvittaessa saatavilla (en kysynyt, mitä dieselin toimittaminen merelle maksaisi!). Tuulen suunta muuttuu aavistuksen meille paremmaksi ja saamme tehtyä yhden hyvän eteenpäin vievän halssin, alkaa näyttää siltä, että olemme perillä vielä tänään valoisan aikana, hurraa!!!

Koko päivän kestäneen tiukan vastatuuli/vasta-aalto-taistelun jälkeen alamme lähestyä St Georgen satamaa, soitan Bermuda Radioon ilmoituksen, että alamme olla seudulla. Kuulen jälleen tarkistavan kysymyksen, onhan meillä alueen kartat (laittaisivatkohan pilotin ohjaamaan meitä sisään, jollei karttoja olisi?)) ja saan kehotuksen jatkaa matkaa suoraan satamaan ja tullin laituriin. Juha on ohjannut pari viimeisintä tuntia käsin pakottaen Pantheran pysymään oikealla kurssilla ja on todella helpottava tunne, kun pääsemme vihdoin kääntymään vastaisen koillisen sijasta myötäiselle läntiselle kurssille suoraan satamaan. Satamaan johtava aukko on melko kapea, mutta poijuilla hyvin merkittyä väylää on mukava surfata myötäaalloissa. Lopultakin olemme rauhallisessa satamalahdessa, jossa on kymmeniä muitakin veneitä ankkuroituneena. Nyt on tiistai-ilta ja kellokin on vasta 17.30. joten on vielä ihan valoisaa -olemme pitkäksi venyneestä matkasta huolimatta perillä aiemmin kuin uskalsimme toivoakaan:-)

Edessä aukko St Georgesin satamaan Bermudalla, vihdoinkin!:-)

LOPPUHUIPENNUS

Lahden reunalla on useita eri laitureita, mikähän näistä on tullin laituri? Samassa Bermuda Radio soittaa ja kysyy, tarvitsemmeko ohjeita laituriin ajoon. Saankin saman tien tarkat ohjeet laiturille menoon (myöhemmin kuulen, että Bermuda Radion toimipiste on takanamme olevalla mäellä, josta on näköyhteys koko lahdelle). Juha ottaa suunnan kohti laitureita muiden ankkuroituneiden veneiden takaa ja kuuntelen edelleen ohjeita puhelimesta. Yhtäkkiä moottori huutaa täysillä ja Juha vetelee kaasuvipua, mitä nyt???!!! Juhan syöksyessä keulaan ankkurin kimppuun ymmärrän, että kaasuvipu ei toimi. Sanon pikaisesti puhelimeen "sorry, nyt tuli ongelma" ja hyppään ruoriin. Samalla huomaan, että vaihde on onneksi vapaalla ja kone huutaa tyhjäkäynnillä täysillä. Juha saa ankkurin alas ja sammutamme viimeisiä dieseleitä käyttävän moottorin. Ankkuri näyttää pitävän hyvin emmekä ole liian lähellä ketään tai mitään, aika hyvä paikka jäädä siis tähän:-)

Soitan uudelleen Bermuda Radioon ja kerron, että meillä on ongelma: kaasuvipu ei toimi, ehkä se on jumissa tai poikki, konetta emme kuitenkaan pysty käyttämään, eli emme pääse tullin laituriin emmekä edes edessämme olevalle varsinaiselle ankkurointialueelle. Hetken odottelun ja tietojen vaihdon jälkeen saamme luvan jäädä tähän ja mennä käymään tullissa Möhköllä, kunhan olemme ensin varmistaneet, että ankkuri varmasti pitää. Lupaamme yrittää korjata vian heti, kun kone jäähtyy eli huomenna ja lupaamme soittaa tiedon, kun vika on korjattu ja pääsemme siirtymään paremmalle paikalle.


TÄLLÄ HETKELLÄ

Tullin saimme hoidettua eilen menemällä laituriin Möhköllä kaikkien virallisten papereiden kanssa, samalla totesimme, että sinne olisikin ollut aika ahdas mennä Pantheralla, joten oikeastaan ihan hyvä, että kaasu jumiutui:-)

Juha purkaa juuri takasviitin sängyn pohjaa auki (tyhjennettyään ensin kaikki sinne varastoituneina olevat tavarat pois) päästäkseen pujottamaan uutta kaasuvipua nähtävästi katkenneen tilalle, koska uusi vaijerihan ei tietenkään kulje paikalleen vanhan vaijerin mukana vetäen. Samalla saadaan otettua ulos vuotanut diesel-tankki, jonka ympärillä kaikki haisee dieselillä. Bermudan nähtävyydet saavat nyt hetken odottaa:-)

Polttoaine saatiin kulutettua aika loppuun, satamalahteen tullessa oli yhdessä kanisterissa hätävarana jäljellä 8 litraa ja tankissa "vähän". Kaikkiaan koko 9 vrk ja 10 tuntia kestäneestä matkasta ajettiin koneella 185 tuntia ja polttoainetta kului noin 350 litraa, halpaa tämä "purjehtiminen", kun Bahamalla tankattu diesel maksoi vajaan 2 euroa litra.

Bermuda vaikenee:-)