TULLIN TERVETULOTOIVOTUS GRAND CAYMANILLE MAANANTAINA 23.3.2015

Yöllä nukuttaa hyvin, eilinen saapuminen Grand Caymanin George Townin edustalle meni iltapimeään. Poimimme merestä ensimmäisen löytämämme poijun, Pantheran keulaköydet poijussa olevan ranteen paksuisen koyden silmukasta läpi ja nukkumaan. Ihanaa nukkua hiljaisuudessa omassa sängyssä. Mikään ei heilu eikä moottori pörise:-)

Aamulla toteamme olevamme keskellä kahden taaksemme ankkuroituneen ison risteilijän "kuljeta kaikki tuhat matkustajaa maihin"-väylää. Siirrämme Pantheran hieman sivummalle matkaveneille varattuun punaiseen poijuun. Soitan satamaviranomaiselle eli Port Securityynn ja tiedustelen sisäänkirjautumismenettelyä, vastauksen mukaan joku tulee käymään veneellä ja antaa kaiken informaation.

Aamupuuron ja pitkän akateemisen vartin (=lähes kaksi tuntia) jälkeen kyselen asiaa uudelleen. Tällä kertaa saamme ohjeen tulla veneellä tullin laituriin. Tullin laituri löytyy ison päälaiturin ja ison kivikasan takaa (täällä suojellaan korallia, mutta onko viisasta jättää kivikasa keskelle jatkuvaa laiva/veneliikennettä?) niin läheltä rantahiekkaa, että tiedustelen vielä uudelleen tullista, olemmeko varmasti tulossa oikeaan paikkaan.

Tulli- ja maahantulomuodollisuudet hoituvat nopeasti ja mukavasti ja ihan ilmaiseksi:-) Aiemmin käytössä olleesta veneen sisätilojen moskiittomyrkytyksestäkin on luovuttu eikä kukaan edes halua tulla tarkastamaan venettä. Miksihän tänne edes piti tulla veneellä, miksei pelkkä ihmisten ja papereiden käynti olisi riittänyt?

Olemme jo irrottamassa Pantheran köysiä, kun laiturille tulee tullin virkamies, varmaan auttamaan meitä lähdössä? Mies kertoo olevansa vanhempi tullin viranomainen (selvästi Herra Virkaintoinen)ja haluavansa tehdä tullin tarkastuksen veneessämme, odotamme vain hänen virkaveljeään koiran kanssa. (Siitä vaan, saa meidät tarkastaa, eihän meitä ole Suomesta lähdön jälkeen missään tarkastettukaan, aina on riittänyt pelkkä papereiden esittäminen. )Odotellessa Herra Virkaintoinen tuijottaa mastoamme ja käy koputtelemassa sen kylkeen. (Kyllä, se on ontto.)

Virkaveli saapuu mustan jo eläkettä odottavan harmaapartaisen koiran kanssa. Koira taitaa olla aika tottumaton veneilijä, koska se joudutaan lähes nostamaan laiturilta veneeseen ja myös sitloodasta sisälle. Koira nuuskii aikansa ja Virkaveljen mukaan se merkitsee joitain paikkoja (kuten lattialla olevat Juhan haisevat sukat ja kengät). Joten seuraavaksi tarvitaan toinen koira, tehokkaampi ja paremmin opetettu. Nuori Tehokoirakaan ei tykkää veneistä, mutta saadaan pienellä houkuttelulla kannelle. Herra Virkaintoilija houkuttaa Tehokoiran sivukannelta katolle ja maston juurelle polkupyöräsäkin kautta (ei, ei meitä haittaa, että koiran kynnet raapivat liukasta maalattua kattoa). Koiraa katto ja masto ei kiinnosta, joten seuraavaksi siirrytään pienellä vetämisellä sitloodan kautta sisälle. Siellä koira kiertää Virkaveljen ohjaamana ympäriinsä, keittiöstä salongin kautta keulasviitin sänkyyn , matkalla sitä kiinnostaa pöydän alla olevan telineen viinipullosuojukset eli villasukat ja perillä sängyn perähyllyllä oleva päällystämätön tyyny (tottakai koira saa mennä meidän sänkyyn eikä haittaa, että se kauhaisee tyynyn suuhunsa). Paluumatkalla Tehokoira ihmettelee keittiön nurkassa laatikoston luona ja istuu paikoilleen käskettynä.

Kahden koiran näyttöjen jälkeen veneessämme alkaakin perusteellinen tarkastus. Pystyykö pöydän purkamaan (ei pysty tai emme ainakaan aio sitä tehdä), mitä sen alla on (no, viinipulloteline, kuten näkyy). Onko masto ontto myös täältä sisältä (ei masto edes jatku tänne sisälle, se on kannella seisovaa mallia, tässä sisällä on vain maston tukena oleva pilari, ja se on Led-valo siinä pilarissa). Sitten Virkaintoilijan katse osuu katossa olevaan tuuletusritilään, haa, ruuvimeisseliä sinnepäin (tuota, anteeksi, sitä ei voi avata sisältä, muuten ritilän väliin liimattu hyttysverkko hajoaa, ulkoa näkee koko rakennelman paljon paremmin). Virkaintoilijan silmissä näkyy iso epäilys, mitähän siellä on, kun ei saa avata. Juha näyttää ja irrottaa ulkona doradeboksin päällä olevan pronssisen raakkitorven, josta voi kurkistaa tuuletusaukolle, Virkaintoilijalle riittää lyhyt vilkaisu eikä kiinnostusta muihin samanlaisiin rakennelmiin. Seuraavaksi takaisin sisälle ja salongin kimppuun. Sohvista kaikki tyynyt pois ja yritys kurkistaa sohvan kansien alle (hetkinen, me voimme auttaa, osa kansista irtoaa ihan nostamalla, osaa saa raotettua ruuvimeisselin avulla, täällä on vesitankit, siellä on vesikone ja tyhjää tilaa). Keulasviitistä lentävät pois kaikki petivaatteet ja patjat (ai kannelle, ei käy, sen jälkeen ne ovat ihan suolassa -hyvä on, laitetaan takasviittiin). Keulasviitin perältä löytyy etuseinästä epäilyttävä peitelevy, mitä sen takana on (pelkkää tyhjää tilaa rakenteissa ankkuriboksin ja tämän makuutilan välissä, mennään kannelta katsomaan). Keittiössä Virkaintoilija aukoo laatikoita (anteeksi, otetaan ne kaikki näkyville pöydälle, siinä niitä pääsee tutkimaan hyvin ja laatikoiden taakse jäävään tyhjään tilaankin voi kurkistaa). Laatikosta löytyy monta purkkia mausteita (joo, me tykätään kokata). Mitä tämä valkoine jauhe muovipurkissa on (leivinjauhetta, ostettu Kolumbiasta tai Curacaolta), entäs tämä toinen purkillinen (taitaa olla kuivahiivaa)?? Osa maustepurkeista on peräisin Suomesta, pitkään Virkaintoilija tutkii Kaneli-pusssia ja sen tekstiä (osaakohan hän suomea vai ruotsia?)

Väkeäkin tarvitaan lisää, oikein huumeyksiköstä, Neiti Miksi-tänne-piti-tulla ja Herra Yritän-olla-virallinen saapuvat paikalle, koirat ovn onneksi viety jo pois kuumasta veneestä. Huumeyksikkö suorittaa leivinjauheen tarkastuksen, kummallisen väristä jauhetta, normaalisti leivinjauhe on valkoista, tämä on kellertävää (jaa, en tiedä, mitä ne Kolumbiassa laittavat siihen, mutta kakkutaikinaan olen sitä laittanut). Testin mukaan jauheessa ei olekaan mitään epäilyttävää (kumma juttu). Lääkekaappimme sisältö kiinnostaa, mitä tämä nämä Idophilus-kapselit ovat, entäs nämä tabletit (maitohappobakteereja, kuten jogurtissa, ja ne toiset ovat pahoinvointipillereitä). Esitämme myös ISON lääkelaatikkomme ihan oma-aloitteisesti. Mistäs tämä laatikko tuli (no siitä kaapista, mihin herra jo katsoi), mistä nämä on hankittu ja mitä nämä ovat (Suomesta ihan laillisesti, särkylääkkeitä, antibiootteja ja kaikkea, mitä tarvitaan parin vuoden reissulla). Lopulta laatikon sisältö ei edes kiinnosta, riittää kun Herra Yritän-olla-virallinen tutkii päällimmäisenä olevat piilolinssipaketit ja nostaa paria lääkepakettia.

Virkaintoinen muistaa taas maston ja puomin, koputtelee ja ihmettelee, onttoja ovat . Näkeekö mastoon jostakin (kyllä, maston päässä on pieni reikä teräshatun sivussa, sinne voi kiivetä, meillä on tikkaat tässä maston kyljessä). Näkeekö sinne veneestä sisältä (ei näe, masto ei mene katon läpi, mutta täältä kannelta maston alapäästä voi kurkistaa samasta aukosta, josta kaikki sähköjohdot kulkevat, jos teillä sattuisi olemaan joustava kamera ohuen putken päässä) . Virkaintoinen yrittää kurkkia puomin sisään mastonpuoleisesta päästä, Juha kääntää puomin sivulle, että Herra näkee paremmin. Voiko tämän puomin toisessa päässä olevan teräspannan irrottaa (ei voi, puomi on siihen kiinnitetyn köyden varassa ja koko mastosysteemi vaatii, että panta ja puomi ovat paikallaan). Virkaintoinen raapii päätään ja ihmettelee, masto ja puomi ovat TODELLA epäilyttäviä. Herra soittaa välillä johonkin ja antaa meidän ja veneen tarkat tiedot eteenpäin (taitaa kyllä Suomen maistraatissa olla jo yö, jotta veneen rekisteröintitietoja voisi tarkistaa). Muut virkailijat osallistuvat myös maston ihmettelemiseen Virkaintoisen johdolla (tässä on hammaslääkärinpeili, tällä näkee edes jotain sinne puomin sisään) ja niin Virkaintoinen tihrustaa puomiin peilin ja taskulampun avulla (jos teillä olisi kamera, sillä näkisi hyvin, ai teillä ei ole kameraa, no ehkä vaikka kaupungin viemärityöntekijöiltä löytyisi kamera...) Kuinka iso aukko maston sisällä on, mitä siellä on (reilu aukko, joka on täynnä siellä sisällä kulkevia sähköjohtoja).

Sitten Virkaintoinen muistaa keulasviitissä olevan Epäilyttävän peitelevyn ja kömpii sängylle ruuvimeisselin kanssa (tässä olisi sähköinen ruuvinväännin, saa lainata, ole hyvä). Onko näiden kattolevyjen takana tyhjää (kyllä, rakenteessa olevat muutaman sentin kolot). Virkaintoinen hikoilee (tarjoamme talouspaperia avuksi) ja purkaa kattolistoja irti (jos irrotat nuo, putoavat kaikki kattolevyt alas). Virkaveli yrittää vähän rauhoitella, jos otetaan vaan tämä päätylista ja kurkistetaan sen raosta. Sitten peitelevyn kimppuun, haa, täällähän on tyhjä tila takana (niin on, veneessä on paljon aukkoja ja koloja, johtuu vähän niin kuin rakenteesta, siellä aukon takana on ankkuriboksi). Virkaintoisen komentamana Virkaveli menee kannelle katsomaan, mikä on ankkuriboksi (tänne menee ankkurikettinki), kuinka syvä se on (reilu puolimetriä, siellä on tätä haisevaa limaista ruosteista painavaa ankkurikettinkiä 70 metriä), Virkaveli ei ole halukas tyhjentämään kettinkiä boksista, vaikka Virkaintoinen kuinka sisältä häntä ohjeistaa (jos vedätte kettingin laiturille, voisimmekin merkata siihen uudet pituusmerkinnät poiskuluneiden tilalle).

Aikaa kuluu, kun virkaintoinen jatkaa hommiaan kaappien ja laatikoiden kimpussa, aukoo Juhan auttamana lattialevyjä, muut jo huokailevat keskenään Virkaintoisen innokkuutta, Neiti Miksi-tänne-piti-tulla kyselee, kauanko nämä ovat täällä olleet ja juttelee kanssani meidän reissusta ja muusta tavallisesta. Neiti myös kyselee, haluaisimmeko käydä syömässä lähellä olevassa ravintolassa (kiitos vaan, haluamme teidät ulos täältä ja päästä rentoutumaan, tämä ei ole kovin mukava tervetulotoivotus teidän saarelle, jossa ajattelimme rentoutua muutaman päivän). Jossain vaiheessa Virkaintoinen selittää, että tarvittaessa he voivat nostaa veneen kuiville ja ajaa sen jonkin skannauslaitteen läpi, siis jos on tarvetta (no, mehän voidaan vaihtaa samalla uusi sinkki, tarkastaa pohjaa ja putsata potkuri näkeistä).

Neljän tunnin tutkimisen jälkeen iltapäivä on pitkällä, taitaa tullin työaika olla loppumassa. Virkaintoinen pyyhkii viimeisen kerran hikeä ja luovuttaa, vaikka iso osa venettä on vielä tutkimatta. Hän tarjoutuu laittamaan tavaroita paikoilleen (olin pariin kertaan kysynyt, tuleeko heidän jälkeensä siivousryhmä, pyydämme kuitenkin vain heitä poistumaan, tiedämme itse paljon paremmin, mihin mikäkin kuuluu). Kysyn, tekevätkö he tällaista useinkin. Kyllä riippuen veneiden määrästä, vähintään kerran viikossa (siis maanantai oli näköjään ihan väärä päivä olla kirjautumassa sisään, viikon alku vasta ja jos veneitä ei tulekaan enempää, tällä hetkellä tällä lahdella on kolme purjevenettä). Kysyn, onko meidän edellinen pysähdyspaikkamme Kolumbia se syy, miksi juuri meidät ratsattiin, vastauksen mukaan tämä on ihan rutiinitoimintaa eikä liity kyseiseen maahan (jos kulkee veneellä reittiä Kolumbia-Panama-Kolumbia, jättää menemättä suoraan Kuubaan, vaan pysähtyy yllättäen Cayman Islandsille ja sattuu vielä omistamaan puumaston ja -puomin, saattaa olla paras ehdokas “rutiinille”). Lopulta koko joukko kättelee, kiittelee yhteistyöstä, Virkaintoinen varmistaa, ettemme aio tehdä valitusta, kun tavarat jäivät meidän laitettavaksi (olimme koko ajan hyvin yhteistyökykyisiä, ymmärsimme heidän tekevän työtään, näytimme joitain avattavia lokeroita, olisimme tarjonneet juotavaa ja välipalaakin, samalla kuitenkin kerroimme, että olemme todella väsyneitä lähes neljän päivän merimatkan jälkeen emmekä pidä tällaista kohtelua kovin tervetulo-henkisenä, pystyimme koko ajan mukavasti keskenämme puhumaan suomeksi ilman ymmärretyksi tulemisen vaaraa, tsemppasimme toisiamme olemaan kohteliaita, vaikka Juhakin maailman rauhallisempana ihmisenä alkoi jo menettää hermojaan veneen purkamisen edetessä).

JOS me olisimme huumeiden tai aseiden salakuljettajia, olisi Pantherassa monta mukavaa piilopaikkaa, joihin ei nyt edes vilkaistu. Veneen pyöreän muodon takia kaikki sisäpinnat on verhottu jollakin ja siellä takana tai alla lienee tyhjää, takasviitin sängyn alla sitä tilaa onkin, siellä olevat diesel-tankitkin voisivat olla täynnä vaikka mitä, nyt sinne eikä moneen muuhunkaan paikkaan edes katsottu, myös kamiina ja sen piippu saattaisi sisältää monta kiloa jauheita:-)

Ensimmäinen päivä tässä maassa kului siis ikimuistoisella tavalla. Meitä häiritsi eniten Herra Virkaintoisen asenne meitä suuria rikosepäiltyjä kohtaan. Hän ei varmaan missään vaiheessa ymmärtänyt olevansa meidän KODISSAMME.

Kun palaamme Suomeen, menen Biltemaan, ostan taipuisan putkikameran ja lähetän sen terveisten kera tämän saaren tullilaitokselle, että voivat jatkossa oikeasti varmistaa, ettei veneessä ole huumeita -mehän jatkamme tämän lastimme kanssa eteenpäin kohti Eurooppaa:-)

Täällä ankkurointi on kielletty, koska korallia halutaan suojella. Kaikki veneet kiinnittyvät poijuihin, joita pitävät paikallaan meren pohjaan ankkuroidut betonimöykyt. Vesi on todella kirkasta, tässä veneen alla on vettä 10 metriä ja pohjalla olevat korallit näkyvät pinnalle asti.

Vasemmalla tullin laituri, josta emme ihan ehtineet lähteä karkuun ennen tehotarkastusta.

Ranta on rakennettu tristeilyturisteille, on jalokivikauppaa, merkkivaateliikettä ja parfyymipuoteja, mutta ei yhtään ainoaa puotia ruuan ostoon, lähin supermarket löytyy vasta parin kilometrin päästä.

Tällä kertaa ankkurissa vain kolme isoa risteilijää ja yksi vähän pienempi purjelaiva, parhaimpina/pahimpina päivinä laivoja on paikalla 6-7. Ihan suomalaisseurassa olimme, koska vasemman reunan M/S Independence of the Seas on rakennettu Suomessa, samoin kuin osa oikean reunan  Carnival Cruise Line varustamon laivoista. Laivat tulevat paikalle aamuisin ja pienet yhteysalukset kuljettavat joka laivasta 1000-2000 ihmistä rannalle, iltapäivällä sama kuljetusrumba pyörii takaisin päin.

Sataman toimintaa katseltuna huonon ja kalliin hamppariravintolan terassilta (kaksi hampurilaista ja kaksi cokista noin 40 euroa). Muutenkin tällä saarella kaikki näyttää olevan kallista, Suomen prismoissa on paljon halvempaa kuin täkäläisessä supermarketissa.

Kalatorin rauhallista tunnelmaa.

Tällä saarella elää sininen iguaani, mutta ehdimme näkemään vain tämän yksilön.

Kukkojen kieunta kuului veneelle asti mitä kummallisimpiin aikoihin ja arvatkaa, mistä ne kukot löysimme.....ison supermarketin parkkipaikalta:-)

Kerrankin auringonlasku ilman pilviä!